tiistaina, tammikuuta 31, 2006

Aherrusta


Kuvassa 4-vuotiaalle pojalle tekemäni traktorineule. Ohje on muistaakseni jostain (ehkä vähän vanhemmasta) SK:n lehdestä. Värit ei ole lähelläkään alkuperäisen ohjeen kaltaisia..mutta äärimmäisen harvoin teenkään mitään just niin kuin ohjeessa.. Kauluksen joudun vielä purkamaan, vaikka siinä on vain yksi ihan pieni vika. Pää ei mahdu siitä läpi. No, tällästä sattuu..

Tänään olen ollut ahkera....tai on ainakin aika ahkera.
Todellinen LANGAN KULUTUS alkaa ihan kohta, nyt piti saada vähää vaille valmiit työt ihan valmiiksi.

Tadaa! Ylpeänä voin kertoa, että viimeistelin tänään 9 pipoa ja kolmet tumput! Tämä
sisältää kolmen pipon neulomisen noin ½ välistä loppuun asti, kolmen kukan virkkaamisen, kaikkien kappaleiden päättelemiset, vähän helmillä ja heijastavalla langalla koristelua, neljän peukalon neulomista ja kahden noin ½ välissä olleen tumpun neulomisen loppuun asti. Se, mihin reippaus ei tänään ihan riittänyt on lankojen katkominen -sen teen (lupaan pyhästi!) huomenna.
Kuvia koetan huomenna napsia aurinkoiseen aikaan, mun kameran pimeässä kuvaamis ominaisuudet ei ole erityisen hyvät.

MLL:n Toijalan yhdistyksellekin on tehtynä iso kasa pipoja, joista ei ole otettu kuvia. Pitääkin pitää huomenna oikein kuvauspäivä. Toivottavasti malli-poju on yhteistyöhaluinen huomenna.
Jos vaikka kiristäisi (en lue ennen kuin olen saanut jokaisesta piposta hyvän kuvan) ja lahjoisi (onneksi olen ostanut muutaman tikkarin jemmaan).

Huomenna vois pakkailla vaihto pipon ja -lapaset postiin. Toivottavasti Riikka ja Linda tykkäävät. Vaikee tehdä jotain jollekulle, jota ei oikeesti yhtään tunne. =o)

keskiviikkona, tammikuuta 25, 2006

Lankamania

Missä kohden pitäisi huolestua? Silloinko kun kaupassa kulkiessa poika laulelee: "villa, villa,villaa vaan.."? Vai silloin, kun löytää kaapista kirjekuorien seasta piilotettuja lankoja? Vai silloin, kun lankaa alkaa olemaan eteisen komerossa, työhuoneen komeroissa, makuuhuoneen kaapeissa, olohuoneessa, autotallissa ja varastossa. Inventoin kurillani osan langoistani....siis todella vain osan-ehkä noin puolet- ja lankaa oli reilut 16 kiloa. Mukana myös muutama (no kuus) Aatamin aikainen angorakerä, jotka maksoivat hunajaa ja maltaita..muistaakseni noin sata markkaa kerä. Ja varmaankin on sanomattakin selvää, etten ikipäivänä raski a) neuloa niistä mitään tai b) luopua niistä (esim. myymällä...saati kuka hullu maksaisi 16,65 euroa 20 grammasta lankaa?)
Langan määrä on tietoisesti laskettu grammoissa, ei euroissa.

Minulla on kyllä liuta selityksiäkin, mutta..
antaa olla.