torstaina, joulukuuta 20, 2007

Lankaostoksilla

Käytiin pojan kanssa Toikalla, sinne oli tullut meille uutta alpakkalankaa. Natashaa. Kysyin, mitä poika on niistä mieltä.

Poika 6 Vee: oho, ompas leveitä alpakkalankoja.
Minä: ööö...Langoista ei oikeastaan puhuta, että ne on leveitä. Voi sanoa, että ne on paksuja.
Poika 6 Vee: jaa. Mä otan tätä (ja näyttää toisaalla omaa valintaansa mummon huivilangaksi).

Käytiin tiukkaa vääntöä muuten mummun huivilangastakin, olisi väen väkisin ostanut kirkkaan kirjavaa lankaa, vaikka mummu on enemmän tummansinis-musta ihminen. Poika tekee vapaahuovuttamalla jotain joululahjaa langasta...

tiistaina, joulukuuta 11, 2007

Kummallista

Ei näköjään ole tullut päivitettyä tätä blogia sitten syyskuun. Keskityin valmistumiseen ja olen puuhaillut yhtä jos toista. Neulonutkin. Ei vain ole tullut päivitettyä jostain syystä. Ollaan pojan kanssa taas sairaslomalla, alkaa tosissaan jo kyllästyttämään kun ollaan tänä vuonna sairastettu ihan koko ajan! TYMPII!!

Siivosin tuossa muutamia päiviä sitten kaappeja ja löysin muutaman vanhan kameran. Annoin ne pojan leikkeihin kun ei digikameran oston jälkeen ole tullut tietenkään ollenkaan kuvattua "tavallisella kameralla". Ensitöikseen avasi yhden kameran taustan ja totesi: "hei äiti! Täälä on joku tosi huono sim-kortti" (=filmi). Äkkiä näkyy unohtuvan entinen teknologia ;o)

torstaina, syyskuuta 27, 2007

SILMÄKKII sua alkaa harmittaa!

Tämä tuli jo aikaa sitten ja siitä on hihkuttu ja riemuittu, hypistelty ja myhäilty moneen kertaan...
Vois varottaa, että
mää tiärä, kohta sua alkaa harmittaa! Äläkä sitte sano ette varottanu!

Gehennan palkinto kummallisesta neulomispaikasta on saapunut perille:

Paketissa oli IHANAA,IHANAA, IHANAA!!!!!!! Knit Picksin lankaa (100% merinovillaa) kaksi vyyhteä. Ainoa huono puoli on, että mitä niistä raskii tehdä. Ainakin alkuun vain hypistelen ja ihastelen!
Parasta suklaata ja parasta teetä. Ja pienen pieni kirja: Levollisuuden lahja. Joka kyllä meikäläisen on syytä lukea kannesta kanteen. ;o)

Mukana oli myös tälläiset yliviivaustussit, joista kortin mukaan ei saa tapella pojan kanssa. Se on helppoo kun en kerro niistä ollenkaan ;oD)) Ei vainee!

Kiitos, KIITOS tuhannesti! Aivan ihana paketti!!!! Ja tuli sopivasti just ennen synttäreitänikin.


Päättötyötä on tullut väkerrettyä ja töitä tehtyä niin, ettei millekään "ylimääräiselle" jää aikaa, harmi! Pitää valita nukkuuko yöllä, kirjoittaako kaupan kannattavuudesta vai blogissa neuleista/neulomisesta...ja mikä pahinta, pakko tehdä valintaa kun kaikkea ei vain millään kerkiä.

tiistaina, syyskuuta 11, 2007

Aika vanha

6 Vee: mä oon syntyny kaktuhattayks. Millon sä olitkaan syntyny? Oliko se tuhatyks?
;oD)) Oon vissiin aika vanhan näkönen ;oD))


Pupujänis valmistui valokuvauksiin nippa, nappa ajoissa. Piti tehdä näytöspupu (kerron myöhemmin lisää..ja laitan kuvia), ei ollut mitään puhetta koska pitäs olla valmis. Maanantaina nappasin lankaa ja puikot koululle mukaan ja aloitin jänön teon. Ti sain viestin että olisko kohta valmis, lupasin että on. Samaan aikaan iski kaamea flunssa. Nukuin ja lepäsin ja nukuin, mutta kuitenkin jänö oli pe aamuna kuvauksissa.
Tais neulekummi autella!

Lauantai-sunnuntaina tein tyttö-vauvan villapaidan edellisellä viikolle tehdyn poika-vauvan paidan kaveriksi. Jossain välissä valmistui niille pipotkin (no ei niitä oo päätelty..tietenkään). Niin ja neuloin pitkään ufoutuneen step-sukan loppuun ja aloitin pariakin..ja neuloin yhden pienen sukan. Pitäs vaan löytää kameran akku..

lauantaina, syyskuuta 01, 2007

oi joi!



Olen mitä suurimmassa määrin imarreltu tästä. Kiitos Bäle.
Haastaminen pitää jättää myöhemmälle, nyt en enää kerkiä (lue: jaksa) käydä läpi, ketkä tämän ovat jo saaneet (kivempi antaa sellaisille, jotka eivät vielä ole saaneet tätä).

Suureksi ihmeeksi olin myös voittanut Gehennan "hauskin/oudoin neulomistilanne" -kisassa. IHan tavallisia neulomispaikkoja minusta ;o)
Eilen neulomistani ihmeteltiin Venetsialaisissa ja tänään markkinoilla ja ulkokirpputoritapahtumassa. Haastavinta kuitenkin tänään oli neuloa elokuvissa, kamalan pimeää siellä elokuvan esitysaikaan. Miettisivät nyt edes pikkuisen neulojien tarpeita ;o) Kännykän valossa piti muutama silmukka tarkastaa kun en ollut neulomassa sileää vaan epätasatahtista ribbiä. (joo, kuka sai seurattua tänne asti mistä oli kyse?)

Ei ole tullut päiviteltyä täälä, muu elämä häiritsee..ei kerkiä joka paikkaan. Veljen vauvat on kasvaneet ja heitille on tulossa uutta neuletavaraa. Kaveri tarvitsee näytösjänön. Ja sisko saa vauvan. Villasukkia pitäs tehdä vähän kaikille.
Pirskale vain kun pitää samalla hoitaa työ, koulu, MLL. Nooh... Ny mää tiän, ostan vuorokauteen lisää tunteja! ;o)

Koulussa on kyllä oppinut paljon uutta ja hauskaakin on välillä (tai aikalailla koko ajan its'asiassa..) esim.
englannin tunnilla meillä oli muutama lause, jotka piti sanoa englanniksi parityönä. Toinen oli myyjä ja toinen oli asiakas. Jutun lopussa oli näin:
Asiakas: Anteeksi (tuottamani) vaiva. Johon tietenkin olisi pitänyt sanoa: I'm sorry about inconveniance. Mutta sitten meidän piti ihan tarkistaa sanakirjasta, että todellakaan ei ole ihan sama, jos sanomme "i'm sorry about incontinence". Vaikkakin sitäkin on toki syytä pyytää anteeksi jos sattuu joutumaan tilanteeseen, että seisoo jo lätäkössä. ;oD))

Lopuksi (aivan kuin joku nyt olisi tänne asti lukenut ;o) ) lapsen suusta:
Minä: R ja P saa vauvan
6 Vee: (innostuneena) JAAA!! No mä haluun sitten leikkiä sen vauvan kanssa heti kun se on mun ikänen!

Oho! Suomi on voitolla Euroviisujen tanssikilpailussa!

perjantaina, elokuuta 10, 2007

Huh-huh!


Nyt on synttärit juhlittu. Kivaa oli ainakin meillä, toivottavasti vieraatkin viihtyivät. Poika oli todella, todella tyytyväinen syntymäpäiviinsä. Toki ruokiin ja lahjoihin, mutta ennen kaikkea siihen, että kaverit ja Helsingin-kummit tuli juhliin.

SUURI kiitos kaikille kavereille, teidän ansiostanne juhlasta tuli ikimuistoinen!!!

Kakkutoiveenahan oli superman, joka lentää ulos kakusta viitta hulmuten. Näin sen sitten ratkaisin. Tuo valkoinen mähkäle ois niiku kerrostalo josta superhenkilö syöksyy pelastamaan maailmaa. Lapset ainakin tykkäs. Kynttilöitä oli 6 kpl iän mukaan (lisäksi nimen kirjaimet+ikänumero+v perässä on yhteensä sopivasti 6 kpl).

Aamulla kävimme DIPP-tutkimuksessa, johon liittyen otetaan pienet verinäytteet. Tämä meidän "ei-pelkää-yhtään-mitään" -poika meni shokkiin tuon verikokeen jälkeen. Oli kalpea kuin lakana, pahoinvoipainen, todella vaisu, ei pysynyt kunnolla pystyssä (veltto), hurja kylmähiki ja silmät pyöri päässä kuin hedelmäpelissä ikään eikä aika-ajoin osannut vastata ihan yksinkertaisiin kysymyksiin (niin kuin neliöjuuri 2461sta..no ei vainee...). Huolestuin toki muutenkin, mutta varsinkin silloin kun itse valitti, että hänellä "on nyt kyllä tosi huono olo". Yleensä ei valittele koskaan noin.
Yli puoli tuntia meni virkoamisessa. Aika hurja kokemus. Edellisellä kerralla kun meni shokkiin, meni se ohi paljon, paljon nopeammin.

keskiviikkona, elokuuta 08, 2007

Mites tästä nyt sitten selvitään?

Poika täyttää kuusi. Synttärit on perjantaina ja kuulemma kakku pitää ainakin olla. Ja toive kuului: "sellainen kakku, josta superman on lentämässä pois ja viitta menee ylöspäin (näyttää kuinka viitta lentää takana). Ja sitten siinä pitää olla ainakin kuus kerrosta.." Nooh tota...eipä taida onnistua. Mitähän sitä tuollaisen toiveen jälkeen osaisi keksiä kivaa??

Tänään kävimme maalikaupassa, meillä oli haluamastamme väristä malli mukana. Piti ihan kysyä, onko koskaan aiemmin kukaan tullut sanomaan, että tälläinen väri ja näyttänyt Aku Ankkaa? Ei ole. Pojalle tulee aku ankan taivaan värinen seinän yläosa ;o)
Yritin kyllä tarjota yläosaan tapettia, mutta kommentti oli: "eeeetkai sää meinaa olla uhkarohkee??"
Maalia siis ostimme. Huoneesta taitaa tulla aika jännän näköinen ;o) Ihan omistajansa näköinen -poika on suuri Aku Ankka- fani. Jos onnistuu, laitan kuvia. Jos ei siis kuvia näy, on joko edelleenkin kesken tai sitten epäonnistunut koko yritys.

Scoopytn hihat edistyvät hurjan hitaasti kun kaikki muu elämä häiritsee neulomista. Ufojakaan en ole tehnyt yhtään eteenpäin aikoihin. Oliskohan alessa enää jäljellä aikaa, intoa ja vähän kärsivällisyyttä?

torstaina, elokuuta 02, 2007

Torstai ja Akaassaa kaikki hyvin


Scoopysta on valmiina vartalo-osat ja hihat on puolivälissä. Nyt näyttäisi siltä, että lanka ei riitä. Huolestuin myös mitoista vähän. Ennen pingottamista helma oli noin 49 cm leveä ja kappaleen kokonaiskorkeus 54 cm. Pingotin äsken kappaleen ja sain mitoiksi 54 cm ja 61 cm. Etukappaleeseen loin 10 enemmän, että eiköhän ne sitten riitä. En kyllä viitsi ottaa itsestä mittoja (saattaisin vaikka masentua). Ottajia tuolle neuleelle kyllä löytyy jos ei itselle mahdu. Tulee nätti.

Vietettii pojan kanssa tänään vapaapäivää. Ihanaa!
Pojan huoneeseen ostettiin uusi maali ja kierrettiin kierrätyskeskus (ei ollut tällä kertaa mitään meille vaikka Toijalan keskus onkin yleensä ollut sellainen paikka, josta on tehnyt hyviä löytöjä). Sitten suuntasimme Hämeenlinnaan, jossa "oli tietenkin pakko" käydä Wetterhofilla. 4 vyyhtiä sivillaa, joista teen veljen vauvoille villatakit. Wetterhofilla oli btw joku, joka puhui jotain neuletapaamisesta..onko Hämeenlinnassa neuletapaamisia ja koska? Minulla on Tampereelle ja Hämeenlinnaan ihan sama matka ja joskus voisi vaikka käydä Hämeenlinnankin tapaamisessa. Viereisellä kirpputorilla käytiin kiukuttelemassa (vain toinen meistä kiukutteli) ja lähistöllä kahvilla kuninkaan tuoleilla (nami,nami!!) herkuttelemassa. JA sitten lopuksi Aulangolle pulikoimaan. Ihana päivä! (no okei, ilman pojan kiukutteluakin olisin pärjännyt) Uituamme aikamme kyselin mitä poika haluaisi syödä ja halusi "sellaisen, jossa on sämpylää siinä päällä ja sämpylää alla ja makkaraa niiden välissä". Marin grillin versio hodarista oli...hmm...hieman erikoinen. Lihapiirakan päältä leikattu palat pois niin, että pinta näyttää vaalealta. Muoto aivan sama kuin lihiksessä. Piirakan sisällä hookoonsinisen mallista makkaraa. Enpä ikinä ole sen näköistä hodaria nähnyt. Joko a) pojalla oli hirveä nälkä tai b) hodari oli tosi hyvää tai c)vaihtoehtojen a ja b yhdistelmä. ;o)

Matkan aikana käsittelimme "elämää suurempia kysymyksiä", mm. mistä ja miten vauvoja tulee. Poika on hylännyt aivosolu-teorian, siis sen, että vauva saa alkunsa kun mies ja nainen yhditää aivosolunsa. Tämän päivän teoria oli huomattavasti realistisempi. "Kun mies ja nainen ensin tapaa toisensa. JA sitten sitä naista pitää ruokkia hyvin ja sitten tulee lapsia". Johon minä esitin tarkentavan kysymyksen, että onko hän sitä mieltä, että se riittää kun ruokkii hyvin? Poika nauraa ja toteaa että "ei tietenkään!! Pitää sille naiselle antaa juotavaakin!".

Ei muutakun lasten tekoon sitten ;oD))

perjantaina, heinäkuuta 20, 2007

Keinokuitua (lapsen suusta)



Isä: mitä tässä tuolilla oikein on? (tarkoittaen, että pojan pitäisi kerätä heti tavarat pois)
Poika: noo se on vaan mun keinokuitua (eikä tee elettäkään kerätäkseen)

Poika oli samana päivänä saanut sellaisen pahviompelukuva-jutun, jonka mukana tosiaan tulee (karmean väristä) keinokuituista lankaa. Ei taida olla ihan joka mutkassa (liki) 6 vuotiasta poikaa, joka tietäisi (tai edes kiinnostaisi) mitä kuitua lanka on ;oD))

torstaina, heinäkuuta 19, 2007

Asuntomessut

Käytiin maanataina asuntomessuilla Hämeenlinnassa. Kivaa oli...ainakin aikuisilla.
Huomiointa:
-monessa kohteessa oli seinämaalauksia (siis maalattu seinään kuvioita)
-väreinä "pop" näyttäisi olevan tumman ruskea, valkoinen, tumman harmaa/musta, puun sävyt. Vihreä on pois päin menossa (??)
-aiempia vuosia enemmän "oheismyyntiä", mikä tuntui luontevalta ja järkevältä
-Pikku Nikkarit lapsille mainio idea !!!
-muutamia tummia saunoja (muka antamaan savusaunan tunnelmaa??)
-hienoja leikkipaikkoja
-hurjan pieniä ja ilman yksityisyyttä olevia pihoja
-hurjia hintoja asumuksilla
-aika tavanomaisia sisustusratkaisuja suurimmassa osassa
-kokonaan valkoinen sisustus aika viehättävä, tai ainakin luova
-muutamia kierrätysideoita
-muutamia sisustuksia oli maustettu neulomuksella
-ympäröivä luonnontilainen metsä ja rakennettu piha "sulautettu" kauniisti

Luonnollisestikin neuloin lähes koko messukierroksen ajan, muutama ihminen asiaa ääneen hämmästeli ja yksi mies otti kuvankin (eikä btw edes kysynyt saako kuvata). Minusta ei ole mitenkään kummallista neuloa ja kävellä mutta joitain asia hämmästyttää suuresti.

Töissä on tuhannen tulimmaisen kiirettä, onneksi huomenna on vapaapäivä.

sunnuntaina, heinäkuuta 15, 2007

Nämä myös valmistuneita ufoja. Molemmat ovat jo käyttäjillään (samat kuin edellisen postauksen seteilläkin).
FUFOJA:
jotain minäkin sain valmiiksi. Eli tässä pojan setissä oli tekemättä housujen viimeistely (ompelu, päättely ja nauhan laitto), villatakin nappien ompelu ja päättely. Hatun tein myös ja sen laskisin ufoksi, vaikkei sitä oltu aloitettukaan. Mutta kun tämä tuli kaksosista toiselle ja toiselle oli jo tehty päähine..eli siis piti ottaa itseä niskasta kiinni ja tehdä pojallekin. Tein kyllä sitten lopulta molemmille vielä sukatkin, mutta ne ei ole ufoja koska niitä ei olisi ollut pakko tehdä.
Tytön setistä oli tekemättä housujen viimeistely (ompelu ja päättely), takin päättely ja nappien ompelu ja hatun päättely. Nyt on molemmat setit tehty ja vauvoille luovutettukin...BTW aivan viimetipassa, kohta ovat jo liian pienet...mutta sitten tämän tädin on varmaan "pakko" tehdä uudet ;oD

tiistaina, heinäkuuta 10, 2007

Meirän uuret

Meille on tänään tullut kaksi uutta juttua...
Toisesta tiedän minä ja mies, toisesta vain minä...arvatkaa keskenänne kumpi on kumpi ;o)
Saanko esitellä, herra O ja neiti E.


Neuleita on kasallinen valmistunut, mutta kuvaaminen on unohtunut..pitää odottaa valoisia ilmoja.

Scoopy valmistuu olosuhteisiin nähden ihan ok vauhtia; takakpl on valmis ja etukappale aluillaan. Takakappaleesta tuli sen verran pienen näköinen, että loin etukappaleeseen 10s enemmän, pitää muistaa vähennellä ne pois ennen olkasaumaa. Se, että etukappaleesta tulee isompi kuin takakappaleesta ei oikeastaan haittaa mitään. Naisilla kun monesti on (ainakin minulla on) enemmän muotoa etupuolella kuin takapuolella. Kunhan pääsen lähemmäs vyötäröä, pitää katsoa josko vähän kaventaisi sillä kohden (missä se vyötärö ennen vanhaan oli).
Suunnitteilla (ihan idea vaiheessa vasta) on xl, xxl ja xxxl neule (tai ehkä jopa neuleisto). Langaksi valitsen varmaankin Tenneeseen, koska minusta siinä on tänä vuonna perempi laatu kuin aiemmin (esim. viime kesään verrattuna).

maanantaina, heinäkuuta 09, 2007

Eilenpä eilen

Eilen töissä kuultu keskustelun pätkä:
noin 3-4v: isi, mä haluun tän (näyttää dvd-levyä)
isä: no katotaan nyt ensin onko siinä edes suomenkielistä tekstitystäkään
noin 3-4v: eii tarvii, mähän osaan jo suomee!
Tarina jää avoimeksi, en tiedä ostivatko vai eivät ;o)

Ostin eilen 600g ruskeaa Tennesseetä ja aloitin klo 20 jälkeen neulomaan tätä Tarjan Scoopya.
Takakappale on tulollaan ja teen kokolailla ohjeen mukaisesti..tai sen verran piti päästä säätämään, että tein taakse muutaman sisäänottosilmukan (=kavennukset vrt.muotolaskos). Saas nähdä, osuvatko oikealle paikalle -kavennuksen kohdan valinta kun oli hmm..."hieman" summittainen kun en tiedä (lue: en jaksanut alkaa laskemaan) kappaleen korkeutta..ja toisaalta muotolaskos minulla on vähän eripaikassa kuin yleensä muilla on (kas kun on tullut tuollainen elintaso-rinki..). Ainahan epäonnistuneen yrityksen jälkeen voin (jaa purkaa vai? NO EI! vaan) sanoa, että sellaiseksi sen tarkoitinkin tekeväni ja että just sellaisena se minusta on tosi hyvä. ;o)

Töissä on huuuurjan kuuma! Ainaskin sata astetta (arvatkaa mikä osa on liioteltua).
Olen kovasti tykännyt uudesta työpaikastani, taidan olla vähän kajahtanut. Järjetön kiire on aina, mutta sellaisesta just tykkään (juu, kajahtanut). Tietenkin olisi ihan kiva, jos joskus saisi tehtyä kaikki työt loppuun asti niin, että kotiin lähtiessä voisi sanoa saaneensa työn valmiiksi. Aina jää jotain kesken ja kokonaan tekemättä. Asiakkaillekin olisi kivaa olla enemmän aikaa, vaikka toisaalta ihmiset on kyllä jo tottuneet itsepalveluun suurissa myymälöissä. Tykkäisin vain tehdä (myös) henkilökohtaista myyntityötä (kajahtanut, juu juu).
Liikuntaakin saa kiitettävän paljon tuossa isossa myymälässä, jossa käytäviä riittää tarvottavaksi. Olis mielenkiintoista joskus ottaa askelmittari mukaan, kerkiää päivän aikana muutama kerta menemään töppönen toisen eteen.

maanantaina, heinäkuuta 02, 2007

Johan on kummallista!

Päivitin blogiani viimeyönä. Vieläkään ei näy kuitenkaan suosikkilistalla päivittyneenä. Niinpä katsoin tarkempia tietoja ja huomasin, että seuraavan kerran tarkastetaaan 3.7. klo jotain. Noh, painaisin "tarkista nyt" ja sitten tuli tälläinen:
Päivitetty: 17.6.2007 klo 00:13
Edellinen tarkistus: 2.7.2007 klo 16:48
Seuraava tarkistus aikaisintaan*): 4.7.2007 klo 04:21
(ei päivittynyt)

*) Palvelimen ja verkkoyhteyksien kuormituksesta riippuen tarkistus saattaa tapahtua useita minuutteja (tai poikkeustapauksissa parikin tuntia) ilmoitetun ajan jälkeen. Blogi siirtyy tarkistusjonon jatkoksi ilmoitettuna kellonaikana tai Tarkista nyt -linkkiä klikattaessa. Jonossa on juuri nyt 36 tarkistusta odottavaa blogia.

Eli ei päivittänyt ja siirsi tarkastustakin kauemmaksi. Mitäs tää ny o?

Kesälomasta (valitusta, valitusta)

Minulla oli tänä vuonna vain viikko kesälomaa, jonka perheemme päätti viettää mökkeilemällä Äänekoskella. JEES!! Kivaa, kivaa, kivaa!! Noh, mitä miettii neuloja pakatessaan? Mitä lankaa, minkä verran, mitä huvittaisi eniten tehdä yms. Pakkasin minä mukaan perheelle ruokaa ja vaatettakin, ihan totta! Mutta pakkasin tietenkin runsaasti lankoja ja muita tarpeellisia tarvikkeita. Noh. Saavuimme mökille sunnuntaina, jolloin aurinko paistoi, grillasimme ja saunoimme. Neuloin koko matkan niin, että ennen Tamperetta ensimmäinen työ oli valmis (KIP päivänä aloitetun apupupun loppuun neulominen), 1 nuken villapaidan "kroppaosa" ja yhtä varsin ufoa sukkaakin neulottu kakkosen puikoilla senttikaupalla.

Tiistaina kävimme Saarijärvellä Kivikauden kylässä, mikä oli erittäin mukava paikka!! (hyttyset toki olisin voinut jättää kohtaamattakin!!!!)
Kivikautisia asumuksia on ennallistettu lähelle löytymispaikkoja (osa on kopioita muualta löydetyistä kohteista). Kerrassaan mainio idea, tuo historian huomattavasti konkreettisemmin lähelle kuin perinteiset museot. Upeaa kierrellä kylässä ja kuvitella, millaista siellä on muinoon ollut. Mies ja Poika kävi yhdestä puusta veistetyllä ruuhellakin soutelemassa (oikeasti ei uskaltaneet päästää otetta laiturista). Poika sai kokeilla arkeologin työtä koettamalla etsiä aarteita hiekasta (ei riitä hänen kärsivällisyytensä! on lähinnä "kävellään-jos-sattuisi-osumaan-kohdalle"-tyyppiä kuin "kaivellaan-vähitellen-ja-etsitään"-typpiä).
Kylästä on tehty aika kivat www-sivutkin, kannattaa käydä katsomassa tässä linkki.


Kivikauden kylän kierroksen jälkeen istahdimme autoon miettimään mitäs sitten tehtäisiin. Kartan yläreunassa oli houkutteleva mainos Herkkumestarien leipomostaleipomosta. Noh, sinne oli tietenkin "pakko" päästä (kahvi hammas sen verran vihjaili)...kas ei näissä mitoissa pysty pysymään jos ei aina välillä uhraudu ;-D)))
Paikka oli tosi yllättävä, autokaupan ja katsastuspisteen välissä yllättävän viihtyisä ja kaunis, tunnelmallinen kahvila. Vaikka mitä herkkuja tarjolla (muttei huomattu missään niille hintoja, tapoinani on ollut etten periaatteessa osta mitään, minkä hintaa ei ole selkeästi esillä...mutta välillä on tehtävä poikkeuksia). Myyjä sen sijaan oli aika uskomaton; en ikinä muista aiemmin tavanneeni asiakaspalvelijaa, joka ei lainkaan hymyile ja puhu. Taisi sanoa yhden sanan (Poika huikkasi lopuksi hänelle "kiitos, oli hyvää", johon hän vastasi "kiitos").

Kävimme katsastamassa vallihautoja, ajelimme kaupungilla ja upeissa maalaismaisemissa ja lopulta palasimme mökille soutelemaan, syömään ja valvomaan myöhään.
Seuraavana päivänä, keskiviikkona uskalluimme puolipilvisestä säästä huolimatta Huivipuisto Veijariin. Sateli aina välillä, mutta oli silti melko kiva reissu. Väkeä oli (sään takia???) vähän, eikä mihinkään kohteeseen tarvinnut jonotella. Yllätyksekseni Poika ei innostunut pomppulinnoista vaan minigolfista (rupee kuulemma isona pelaamaan golfia). Minä neuloin minkä kerkisin kun Mies ja Poika soutelivat tai kiipeilivät tms. Koskaan missään (aiemmin) ei kukaan ole kommentoinut neulomista negatiivisti, mutta rinnepompputalossa yksi nainen käski menemään pois eteisestä etten ole vaaraksi lapsille. Siis olin yhden seinän takana pomppijoista, en todellakaan aiheuttanut riskiä. Tämä ei naiselle kuitenkaan riittänyt vaan vaati minua poistumaan kokonaan. Poistuinhan minä suosiolla. Olis täti voinut itse pitää lapsosensa sen verran ojennuksessa, että pienemmätkin olisivat uskaltaneet samoihin paikkoihin yhtä aikaa. Mutta mitäs näistä. Alueella oli hyvin tilaa monenlaisille ihmisille. Jotenkin paikasta jäi vähän kulahtanut kuva, repsahtaneita paikkoja siellä täällä. Harmi, sillä paikan idea on kiva; siellä ei ole laitteita, jotka "vatkaa-heiluttaa-kieputtaa" vaan laitteita, joissa lapsi voi itse osallistua. Kiipeillä, hyppiä, uida, koskea, tasapainotella jne.. Poniratsastus oli jo päivältä ohi kun alueelle saavuimme, myös mönkijäajelun missasimme (mikä SUURESTI harmitti Poikaa). Tälläisten aikataulut olisi tosi kiva olla netissä jotta voisi ajoittaa käyntinsä/kulkunsa niin että ennättää näihinkin kohteisiin. Ponit tosin tällä kertaa olivat sairastuneet ja eihän sellaiseen tietenkään voi (eikä tarvitsekaan voida) ennakoida, mutta nuo mönkijät vähän jäi harmittamaan..ei tullut mieleenkään että niissä olisi jotkin ajat (huvipuistoissa kun yleensä on tottunut että laitteet on auki koko päivän). Kalatalossa kalat vaikuttivat hieman huonovointisilta ja altaat kalojen kokoon nähden pieniltä. Erikoiset polkuvenpaimet oli kerrassaan mainioita!!!ja niille varattu asfalttipläntti olikin tasaisen täynnä lapsia. Crossipyöräradalla voisi olla myös pienempiä fillareita käytettäväksi sellaisena aikana kun ei isoja koheltajia ole radantäydeltä. Maisemareitti on mielettömän kaunis!!! Ei heti uskoisi siellä kävellessä olevansa huvipuistossa. Eläimet on aina kivoja katsella ja ilokseni siellä oli kylttejä ettei eläimiä (liskot, käärmeet..) saa häiritä esim. terraarioden laseja kopistelemalla. Hieno homma! Vaikka eläinten rapsutteleminen ja ruokkiminen onkin kivaa, on mukava huomata, että niiden hyvinvoinnista ollaan niin kiinnostuneita, että kielletään tälläinen. On varmasti eri asia, jos rapsuttelemassa ja ruokkimassa on 1-10 ihmistä kuin jatkuvana virtana ihmisiä jopa satoja (?). Siinä saattaisi olla rautaisempikin vatsa ongelmissa jos mutustelisi jokaiselta kävijältä jotain pientä kivaa evästä.
Nii ja ei tarttis sataa ;o)
Kylläpäs narisin, vaikka oikeesti meillä oli ihan kivaa siellä.

Sitten illalla ei enää ollutkaan kivaa! Kurkku tuntui päivällä jo vähän kipeältä, mutta illalla alkoi kylmän väreet ja todellinen kipu. Koeta siinä sitten nukkua rauhassa, kun mökissä on jäätävän kylmä (+27astetta). Ei muuten ollenkaan tunnu tunnelmalliseltä käydä sateessa, kuumeisena ulkohuussissa... Yritin seuraavana päivänä päästä Äänekoskella lääkäriin, mutta ei ollut aikoja kunnallisessa eikä yksityisessä. Eikä seuraavanakaan päivänä.. Lopun loman sitten sairastelin. Ei niin kivaa! Nukkumaan pystyi jotenkuten istuvilteen, syömään ja juomaan ei seistenkään. Yli 2 vrk meni kahdella jäätelopuikolla (kylmä "puuhuttaa" mennessään kivasti), ruokalusikallisessa kakkua (ei kerralla vaan kahden päivän aikana) ja alle 200ml vedellä. Ei sillä syömisellä niin väliä, mutta jano oli aika kova.
No lauantaina pääsin lääkäriin Valkeakoskella (omalla paikkakunnalla ei ole viikonloppupäivystystä) ja diagnoosi oli ärhäkkä angiina. Nyt on lääkkeitä napsittu jo muutama ja elämä alkaa vähitellen voittamaan. Juoda voi jo melko tuskattomasti (tänään jo melkein 500ml) ja syönytkin olen jo hernekeittoa ja itse tekemääni sosekeittoa (NAM!). Uskomatonta kyllä, mutta kyllä oli ensimmäinen annos hernekeittoa HYVÄÄ...kas kun on riittävän nälkä.

Huomioita loman ajalta:
-Poika oppi ajamaan fillarilla ilman apupyöriä (kun huijasimme että unohtuivat muka kotiin)
-Äänekoskella ei ihan helposti pääse lääkäriin
-mökkeily on kivaa! Mökki jossa on juokseva ja juotava vesi, on tosi paljon kivempi kuin mökki jossa sellaista ei ole.
-Poika oppi melkoiseksi korttihaiksi (Uno)
-Poika opetteli lukemaan, vielä on opeteltavaa...mutta Poika onkin vasta kuukauden päästä 6 vee eikä lukemisella ole mitään kiirettä vielä.
-ei niin kiva yhdistelmiä: kuume-ulkohuussi, yö-ulkohuussi, hyttyset-ulkohuussi, hyttyset-yö, hyttyset-ulkoilu...

lauantaina, kesäkuuta 16, 2007

Meis on moneksi

5 Vee pohti tuossa muutama päivä sitten kovasti jotain ja päästyi tähän:
-äiti! Mä olen aika viisas!
-Joo, niin olet ja ihana! Mutta kun sinä kerran olet viisas, miksi sinä teet joskus tyhmiä temppuja?
-Noh kun minussa yhdistyy ne molemmat!
-Ai mitkä molemmat?
-No se viisas ja tyhmä.

Ihanaa, että tuon ikäinen on (vielä) niin hurjan tyytyväinen itseensä! Kumpa tuon ominaisuuden saisi säilymään.

Neuleet edistyy hyvin verkkaiseen tahtiin kun on niin paljon muuta ohjelmaa elämässä.

tiistaina, kesäkuuta 12, 2007

Blogien vaikutus kulutustottumuksiin

Kukaan ei tiedä tarkasti paljonko maailmassa on blogeja, edes Suomen blogimäärää ei osata muuta kuin arvailla. Jotain suuntaa antaa esimerkiksi yksi blogihakemisto Blogilista, johon kuuluu 9995 suomalaista tai suomalaisiin aiheisiin liittyvää blogia. On arvioitu, että Blogilistaan kirjautuneena on (korkeintaan??) noin 10% suomalaisten/suomalaisista blogeista. Wikipedia määrittää blogin näin: ” Blogi on verkkosivu tai -sivusto, johon yksi tai useampi kirjoittaja kirjoittaa enemmän tai vähemmän säännöllisesti niin, että uudet tekstit ovat helposti löydettävissä (yleensä sivun yläreunassa) ja niin että vanhat tekstit säilyvät luettavina ja muuttamattomina uusista teksteistä huolimatta. Tiedon esityksessä blogeille tunnusomaista – "normaaleihin" www-sivuihin verrattuna – on ajan, linkityksen ja henkilökohtaisen näkökulman painotus. Blogia pidetään usein synonyyminä nettipäiväkirjalle. Toisaalta nettipäiväkirjat ovat varsinaisia blogeja vanhempi ilmiö.”
Blogien määritteleminen ”nettipäiväkirjoiksi” on kuitenkin harhaanjohtavaa sillä blogi voi olla myös informatiivinen ja käsitellä jotain tiettyä aihealuetta sitoutumatta lainkaan aikaan kuten päiväkirjoilla on tapana. Blogi on kirjoittajansa tai kirjoittajiensa näköinen, internetissä julkaistu kirjoitus tai muu tallenne (esim. valokuvat ja videot). Se voi kyllä olla myös päiväkirjan tapaan ylläpidettävä. Samaan blogiin voi kirjoittaa joko yksi tai useampi henkilö jolloin jokainen blogin jäsen voi kirjoittaa omia tekstejään yhteiseen blogiin. Blogien seuraamisen apuna ovat erilaiset blogihakemistot, jotka näyttävät suosikkilistoillaan kulloisenkin sisään kirjautuneen henkilön itse valitseman listan blogeista päivittymisen eli sen, että listalla olevaa blogia on (päivitetty) täydennetty/uusittu. Varsinkin joidenkin aihealueiden blogeja seurataan tarkasti aina niiden päivittyessä.

Menestyäkseen jokainen yritys tarvitsee mainontaa. Kohderyhmänsä tavoittaminen ja ”koskettaminen” voi kuitenkin olla sekä vaikeaa että kallista. Tästä syystä on ymmärrettävää, että yrittäjät pyrkivät etsimään uusia tapoja ja kanavia markkinoida tuotteitaan ja palveluitaan. Sanotaan, että tehokkain mainos on tyytyväinen asiakas. Miten yritys voisi hyötyä tyytyväisestä asiakkaastaan enemmän? Tietenkin siten, että tämä Tyytyväinen Asiakas kertoo muillekin (Mouth to mouth, suusta suuhun) tuotteen/palvelun erinomaisuudesta ja näin vakuuttaa muutkin siitä, että tuote tai palvelu kannattaa ostaa. Onhan hän ”puolueeton” toisin kuin yrityksen tekemä mainos, jonka tarkoituskin on myydä tuotetta.
Tämän ovat varmastikin oivaltaneet ensimmäiset flogien tekijät. Flogi/flog, eli ”fake blog” on yritysten omaan markkinointiinsa käyttämä ”huijausblogi”. Tuotteesta tai yrityksestä siis kirjoitetaan muka-kuluttajana ja toivotaan, että näin saataisiin verkossa hyvää näkyvyyttä. Suomen laki määrittää melko tarkat rajat mainonnalle, piilomainonta on kiellettyä ja täten Suomassa ei pitäisi olla flogeja. Flogien löytäminen blogipaljoudesta on kuitenkin äärimmäisen vaikeaa ellei mahdotonta. Monessa blogissa mainitaan tuotteita ja yrityksiä nimeltä ja joissain tehdään jopa niiden vertailuja. Nämä eivät kuitenkaan ole flogeja vaan blogin pitäjän omia kiinnostuksen kohteita, joista hän haluaa kertoa muille. Onko osa näistä blogeista oikeasti flogeja? Sitä en oikein usko vaikkakin jokin yritys saattaa kirjoittelusta hyötyä (tai kärsiä).
USA:ssakin –tuossa mainonnan kultamaassa- on alettu heräilemään tälläisen mainonnan epäeettisyyteen. Kuluttajablogi Consumerist pyrkii vaikuttamaan asiaan valitsemalla vuoden flogin. Esimerkiksi vuonna 2006 valittiin vuoden flogiksi Sonyn PSP-blogi, jossa oli (muka) nuoria pelaajia jotka toivoivat kovasti saavansa Sony PSP:n joululahjaksi ja muutoinkin ylistivät konetta.

Tämän kaltaisessa markkinoinnissa on eittämättä puolensa, mutta sen paljastuttua voi yrityksen maine olla mennyttä. Uskottavuudelta tälläiset ”temput” vievät tehokkaasti pohjan ja saattaa viedä vuosia ansaita tuo luottamus (ja uskottavuus) takaisin. On myös mahdollista ettei virhe enää olekaan korjattavissa vaan kuluttajat ”äänestävät jaloillaan” tai nykyään voisi sanoa että ”äänestävät hiirellään”.

Flogien lisäksi monessa blogissa käsitellään tuotteita ihan niiden oikealla nimellä ja mahdollisesti vertaillaan näiden tuotteiden ominaisuuksia vastaviin muihin tuotteisiin. Yritys ei ole kuitenkaan pyytänyt kirjoittajaa kirjoittamaan tuotteestaan eikä blogin kirjoittaja hyödy (tai tavoittele hyötyä) kirjoittamastaan. Tälläinen voi kuitenkin olla sellainen seikka, joka ohjaa muita kuluttajia joko ostamaan tai olemaan ostamatta tuotetta. Varsinkin ns. mielipidejohtajien kirjoittama teksti vaikuttaa ehkä suurestikin ”blogiyleisön” ostokäyttäytymiseen. Kirjoittaja voi siis kirjoittaa tuotteesta myös negatiiviseen sävyyn, jolloin tuotteen ostajia saattaa karsiutua jo kotonaan, näytön ääressä.

Itse pidän neule-aiheista blogia ja seuraan muiden neuleblogeja. Finnish Knit Blogs luetteloi suomalaisia neuleblogeja ja sen mukaan Blogilistalle rekisteröityjä neuleaiheisia blogeja on noin 600 kpl. Neuleblogilaiset ovat mielestäni hyvinkin alttiita aiheeseen liittyvien tuotteiden markkinoinneille. Esimerkiksi otettakoon Kool Aid –juomajauhe, jolla voi värjätä villalankoja. Ensin aiheesta kirjoitti yksi, pian kirjoittajia ja kokeilleita oli enemmän ja enemmän. Jauhetta on vaikea saada Suomesta ja monessa blogissa oli/on suoria linkkejä osto/tilaus paikkoihin.
Kysyin sähköpostitse Jari Mäki Oy:sta (myy kool aideja Suomessa) mikä on heidän kantansa siihen, minkä verran blogikirjoituksilla on ollu vaikutusta kool aidin myyntiin. Tässä vastaus:

Mielenkiintoinen kysymys . Kerron koko tarinan.

Noin puolitoista vuottta sitten eräs Kool Aideihin hurahtanut lähiseudulta oleva henkilö otti yhtettä , että voisimmeko saada Kool Aideja. Asia oli itselleni melko uusi .Olin nähnyt kyllä kyseisiä mehuja ,mutta en sen kummemmin niihin ollut huomioita kohdistanut.
Olimme sitten pian Usan reissulla ja tutustuin asiaan ja hankin pienen erän eri värisiä Kool Aideja ,kun olin hänelle luvannut.Palattuani reissulta, ilmoitin että niitä on nyt saatavana. Hän kävi samana päivänä hakemassa ja oli tyytyväinen.
Tämä tyytyväinen asiakas oli laittanut johonkin blogiinsa tiedon ,mistä Kool Aideja on saatavana. Sen jälkeen tuli yllättävästi kyselyjä ja tilauksia .Tieto on mennyt asian harrastajien kesken .Olen hankkinut monipuolisemman valikoiman ja lisännyt varaston määrää . Olen myös luonut ennakkomaksusysteemin asiakaspalautteen perusteella. Useimmat asiakkaat maksavat mieluummin ennakkoon tilille kuin korkeita postiennakkomaksuja.
Myös muutamia jälleenmyyjiä on tullut kuvioon. Myös kouluille on myyty opetuskäyttöön Kool Aideja (ihan varmasti on esim yläasteen käsityöhön mielenkiintoinen uutuus ja lisää nuorten kiinnostusta neuleiden valmistamiseen).
Eli kyllä juuri tämän Kool Aidin kohdalla blogien kirjoittelulla on ollut suuri merkitys Toki pitää itse myyjänä huolehtia asiakkaistaan niin että blogeissa kirjoitetaan positiivisesti tai missä tahansa.Jos palvelisin yhdenkin asiakkaan huonosti ,voit varmasti arvata että myös se tieto viedään blogiin...
Olen itse laittanut mainoksen ainoastaan omalle nettisivulle.Blogit ovat hoitaneet oikeastaan koko mainostamisen.
Määrällisesti olen Kool Aideja myynyt tuhansia pusseja ,mutta liikevaihdollisesti sen on pieni osuus toiminnastamme. Itse olen pitänyt tämän mielenkiintoisena lisänä ja tuo uutta erilaista asiakaskuntaa yritykseemme. Ja ennenkaikkea kool aid -tyypit ovat poikkeuksetta mukavia ihmisiä/asiakkaita .
Ainut ongelma on Kool Aidien toimitus.Usassa toimittajallamme ei aina ole saatavilla kaikkia värejä ja nytkin esim siniset ovat loppu ja olen yrittänyt saada niitä epätoivoisesti.Tämän takia ilmoitan aina tuoreeltaan varastossa olevat väri/maut.

Katariina Tallgren-Mäki


Ilman, että olisin itse lukenut ja nähnyt kuvia blogeissa, en olisi koskaan tullut kokeilleeksi kool aidilla värjäämistä. Kool aidia ostin Jari Mäeltä Koskenkorvalta ja tilasin Englannistakin satsin.

Olen myös jättänyt jotain ostamatta luettuani/nähtyäni kuvia blogeissa. Esimerkkinä voisi olla vaikkapa ”pätkärääkätty”lanka, joka kerällä näyttää ihanalta, mutta valmiina tuotteena todella levottomalta. Ei tarvinnut itse ostaa lankaa, neuloa siitä tuotetta ja huomata vasta sitten miten kamalan näköistä jälkeä siitä tulee. Hyvästä tai huonosta palvelusta kerrotaan myöskin herkästi blogeissa ihan samanlailla kuin esim. jonkin lankakaupan poikkeavan hyvästä tuotevalikoimasta.

MediaCom Online Research:in tekemän tutkimuksen mukaan lähes 90 % vastaajista (otanta 1050 henkeä, ikäjakauma 15-54 vuotta)oli lukenut tai kommentoinut keskustelupalstalla. Tämän vaikutuksen olen myöskin saanut kokea omakohtaisesti. Ostin erän heijastavaa lankaa, jonka myyntierä (ja hinta) oli niin suuri, että myin osan langasta pois. En mainostanut lankaa missään, mutta kuvailin lankaa ja sen ominaisuuksia blogissani ja tein www-sivun jossa oli kuvia ko. langasta. En kuitenkaan edes vihjannut, että voisin myydä lankaa. Pian muutama henkilö otti minuun yhteyttä ja kyseli voisivatko ostaa lankaa. Myin heille muutamia metrejä ja pian huomasin, että eräällä keskustelupalstalla joku oli kysellyt onko olemassa jossain heijastavaa lankaa. Kyselyyn oli joku vastannut että on olemassa ja laittanut vielä viestiinsä sivujeni- ja blogini osoitteet. Kohta oli sähköposti täynnä langan ostajia.

Blogien merkitystä markkinoinnissa ei voi vähätellä vaikkakin niiden käyttämisessä (ainakaan ainoana) markkinointikanavana saattaa olla yritykselle liian suuri riski. On kuitenkin jotain sellaisia tuotteita, joiden markkinointiin tälläinen sopii (esimerkkinä edellä mainittu Kool aid-jauhe). Tuotteet, joiden tuottomahdollisuudet ovat melkorajalliset (esim. halpa myyntihinta ja/tai suppea asiakaskunta) sopivat parhaiten markkinoitavaksi suusta suuhun –menetelmällä.Tuskin esim. Volvo uskaltaisi jättää automerkkinsä markkinoinnin pelkästään blogikirjoittelun varaan.

Lähteitä:
Blogit ohjaavat kuluttajien ostokäyttäytymistä-artikkeli
Mediaviikko

On suosittelua ja suosittelua
Digikko

Olli, sinä olit tähti
Talouselämä

Flogit floppaavat
Blogit ja blogaaminen, Kulutusta, Nettiä ja webiä, Mainontaa & markkinaa
Mari Koo - Blogeja, kulutusta ja jatko-opiskelua


Yritykset kehuvat omia tuotteitaan valeblogeissa
Helsingin Sanomat

Linkkejä:
Finnish Knit Blogs

Kuluttaja blogi Consumerist

Blogilista

Jari Mäki Oy

Mainontaa arvostelevia tai muutoin esitteleviä blogeja mm.:
http://arvoposti.blogspot.com/
http://eviablogger.blogspot.com/
http://blogikirja.blogspot.com/
http://www.markopolojarvi.com/
lisää linkkejä esim.: http://www.blogilista.fi/hakemisto/markkinointi

Digikko

WOM:ia käsittelevä blogi http://antti.vilpponen.net/category/word-of-mouth/ (englannin kielinen)

maanantaina, kesäkuuta 11, 2007

Valmista on noo, a valmista on! Tai no ainakin melkein..


Ihan nolottaa, miten vähän nämä housut oli kesken! Pikkuisen ommeltavaa haaroissa ja lankojen katkaiseminen (ne oli siis jo päätelty!). Noh, nyt on 1 fufo lisää valmiina (olishan tän voinu tehdä jo aiemmin...)


Tässä setti lähes valimiina. Fufoilun alkaessa villatakki oli ompelematta kasaan ja reunaneulomatta ja virkkaamatta. Nyt on reuna tehty ja kappaleet ommeltu kasaan. Puuttuu vielä nappi tai nauha, joka kiinnittää takin.


KIP-päivänä Akaassa. Vähän on vielä kesken ja olen siitä vähän itseeni pettynyt (olis pitänyt saada apupupu valmiiksi KIP päivän aikana..toisaalta oli vähän muutakin).
It was VERY NICE to have knitting comppany to market place. There were two KIP-knitters in Akaa! Not bad if you think popularity of this town. I think, it must have been at least 60 degrees at market place- it was HOT!!!! But we girls, we knitted!

sunnuntaina, kesäkuuta 10, 2007

Hirveä hässäkkä

Ei millään kerkiä kaikkea, päivittäminen on joutunut kärsimään muun elämän takia. On opintojen, töiden, Akku-projektien, MLL:n yms. kanssa ollut omat tekemisensä ja lisäksi meitin koira (16v) tuli elonsa päähän ja piti lopettaa. Pojalle kerroin (pelkuruuttani ) varovasti ennen lopettamiseen vientiä näin:

minä: Sinähän olet huomannut, miten hurjan huonossa kunnossa Tina on. Sillä on varmasti kipujakin kovasti. Me ei voida antaa koiran kärsiä ja siksi olen tilannut Tinalle eläinlääkäriajan ja siellä eläinlääkäri katsoo, voiko Tinaa auttaa ja parantaa vai pitääkö se nukuttaa. (vaikka siis tiesin, että lopetetaan eikä katsota voiko enää auttaa)

Kohta 6 Vee: Voi, ei, voi ei, voi ei!!! Me joudutaan tulemaan tyhjin käsin kotiin. Voi ei, voi ei, voi ei! Mä TIEDÄN että me joudutaan tulemaan tyhjin käsin kotiin. Voi itku äiti, miksi sinä menit tilaamaan sen ajan!!!

minä: mutta Tina-raukalla on kipuja ja se kärsii. Ymmärrän, että sinun on vaikea luopua koirasta, mutta pakko meidän on viedä se eläinlääkärille. Ja kuule, se se vasta on suurta rakkautta, että raskii luopua rakkaastaan jos sillä on kipuja.

Kohta 6 Vee: nii, mutta ei se oo niin vaan helppoa luopua koirastaan!! Miksi sinä menit tilaamaan sen ajan. Jos se nukutetaan, nii mä en KESTÄ!

Olemme käyneet läpi hyvin yksityiskohtaisesti mitä tapahtuu kun koira (ja lintu ja ihminen ja kala ja ...) kuolee. Minne menee henki ja minne menee luut, minne lihat ja minne karvat.

Tiesinkin, että tulee olemaan pojalle rankkaa, mutten kuunaan osannut ennakoida kaikkea mitä kysyy. Nukuttamisesta on nyt kulunut reilu viikko ja aina välillä poika toteaa, että "tänne meidän kotiin on jäänyt Tinan ääniä", uikutusta ja tassujen rapinaa. Vahvoja on vielä muistot..itselläkin. Välillä pitää nostaa leivänpala lattialta, kun muistaa ettei sitä enää kukaan lattialla syökään.

No, on sitä neulottukin...
Nämä on kaikki "uudemman sarjan ufoja" ja nyt FUFOja. Vasemmalla kuvassa Sivillasta (villasilkistä)
neulotut housut, joiden haarasauman ompelu on jäänyt..its'asiassa on sitä vitkuteltu tuon kanssa enemmänkin, mutta ensimmäisen kuvan kaltaisessa muodossa oli silloin kun Fufoilu alkoi. Seuraavassa kuvassa näkyvät housut valmiina ja samaa sarjaa villatakki. Villatakki on vieläkin vähän ufo..siitä puuttuu napit. Virkatut reunukset ja kappaleiden yhteenompelemisen sentään olen saanut tehtyä tässä fufoillessa.
Tämä setti on menossa veljen pojalle, joka pääsi viime viikolla sairaalasta kun siskonsa ylsi 2 kilon rajapyykkiin. Tähän settiin pitäisi vielä tehdä hattu. Hattu ei vielä ole edes aloitettu, mutta luen sen kuitenkin olevan fufo siksi, että se kuuluu tähän settiin ja siskonsa setissä on jo hattu. Ihan must siis.

Seuraavissa kuvissa on bambua. Lanka on AIVAN IHANAA Classic yarnsin Bamboo Softia (100% bambua).
Kuvassa ufot housut on jo fufoja. Eli fufoilun alettua oltiin vaiheessa, että toiset housut oli neulottu kokonaan, muttei ommeltu kiinni. Toiset oli haaraan asti neulottu ja ei tietenkään ommeltu. Koristelin Lumin housut vielä peppu-ruusulla.
Kahdessa seuraavassa kuvassa on vielä samat housut takkien ja lakkien kanssa. Takit on muutoin valmiit, mutta napit puuttuu. Arvatkaa mitä inhoan enemmän kuin päättelyä...
Nikon lakki on periaatteessa "se perinteinen", mutta se on aloitettu ja lopetettu värin vaihtoon ja toinen väri on tehty erillisenä kappaleena ja lopuksi kappaleet on ommeltu yhteen (oliko riittävän sekavasti selitetty?).
Lumin hattu on tehty ihan perinteisesti. Molempien takkien kaula-aukko on tehty virkkaamalla mutuna. Lasten nimet on kirjottu helmaan.
Housut on neulottu mahdollisimman pitkälti niin, ettei tarvitsisi kovin ommella. Kehittelin haarakavennuksiin tavan, joka mahdollisti neuloa takakavennukset yhteen yhdessä, vähän kahden puikonpättelyn tyyliin. Hankala selittää, otan vaikka myöhemmin lisää kuvia.

tiistaina, toukokuuta 08, 2007

Osallistun minäkin pipoviikkoihin..


Poikien piposarjaan tälläinen liskopipo.
Lankana bambua (Novita) ja puuvillaa (on line, linie 163 bingo), helppoa ja nopeaa.
Raidoitus ja malli on omasta päästä (pojan päähän), mutuna tehty.

Pojan mielestä pipon "se" on tuo leikeistä eläkkeelle siirretty lötkölisko, joka on ommeltu kiinni pipoon.
Koska lisko on sellaista pehmeää kumia, voi liskon ommella tavallisella ompelulangalla ja tavallisella neulalla (brutaalisti läpi liskon).

Enemmänkin on pipoja tehtynä, pitäs vain keritä kuvaamaan. Yksi meni jo Hämeenlinnaan ja siitä en enää kuvaa saa. Se oli Modan ohjeen pohjalta tehty musta, puuvillainen, lipallinen ribbipipo. Virkkasin sen reunan vain tyystin erilailla kuin ohjeessa.

Tänään tapahtunutta:
-sukuun syntyi 1 tyttövauva
-sukuun syntyi 1 poikavauva
-olin ensimmäistä päivää työharjoittelussa

Eilen keskusteltu laihduttamisesta:
5½ Vee: äiti sun pitäs laihduttaa!
minä: no olipa epäkohteliaasti sanottu
5½ Vee: aa, nii joo. Äiti kulta, olisitko niin kiltti ja laihduttaisitko?

Eipä siihen kai mitään lisättävää..

Lähiaikoina valmistunut kaksi kertaa kaksi vauvan neuleasuja, kuvia tulossa myöhemin. Yksi huovutettu laukku, johon ehkä tulee joskus kuva/kuvia. Valmistunut myös 5½ Veelle bambulapaset, mutta ne kerkis tulemaan jo liian pieniksi, niinpä puran vähän niitä ja neulon pidemmiksi. Kamala kasvuvauhti menneillään tuolla pojalla.

torstaina, huhtikuuta 19, 2007

Lihaspuoli

Hauskoja arvauksia olette keksineet!! Mutta nyt on tullut aika viheltää kisa poikki ja paljastaa oikea vastaus..ja palkita lähimmäksi arvannut.

Tarina on tämä:
Viime viikonloppuna istuimme ruokapöydän ääressä pojan kanssa. Minä surffailin netissä ja poika teki tehtäviä jostain saamastaan kierrätyskirjasesta.

Poika: äiti mikä on lihaspuoli? Mihin se menee?
Minä:??? Lihaspuoli??? Mistähän sinä nyt puhut?
Poika: no se on sellanen jota nostellaan tälleen (näyttää).
Minä: ahaa, sinä tarkoitat painonnostopainoja! Mitä tarkoitit, että mihin se tulee?
Poika: no mihin se tulee?
Minä: (en edelleenkään ymmärrä yhteyttä ja kurkkaan läppärin kannen takaa kirjasen kuvaa)
Mutta eihän se ole painonnostopaino vaan ratas, sellasia on ennen vanhaan käytetty esimerkiksi kelloissa. Se on metalia ja se tulee metalikeräykseen.

Mutta koska tämä oli todellakin kaukaa haettu, minusta voisin palkinnoida lähinnä arvannutta, eli Vattumato oli selkeästi jäljillä:


vattumato sanoi...
Käsipuntteja tietysti ovat lihaspuolet. Tai miten olisi luodinkestävä rintapanssari?
huhtikuu 18, 2007 7:36 PM

ONNEA!! Jos laitat vaikka sähköpostilla osoitteen niin laitan ylläriä tuleman.
Ihanaa asua näin pienessä kaupungissa, ihmiset auttavat hädän hetkellä. Tänään hajos meidän auto päiväkodin pihassa (siis keskellä päiväkodin pihaa) ja yksi mies auttoi siirtämään autoa syrjemmälle ja yksi nainen lainasi varoituskolmiotaan (auto jäi siltikin vähän tielle ja tarvitsi kolmion). Käveltiin keskustaan tapaamiseen ja kaveri heitti meidät kotiin. Ihania ihmisiä!! Ainakin yksi saattaa lukea tätä blogia, niinpä KIITOS tätäkin kautta!!

Lapsen suusta

5½ Vee: äiti. Mikä on vastakohta?
minä: noo se on..
5½ Vee: ai onko se niinku lampun poltin ja se lampun kanta?
minä: (miettii hetken..tavallaan siinähän on vasta ja kohta) Hyvin hokattu! Se on melkein tollanen, muttei ihan. Vastakohtia on esimerkiksi yö ja päivä, märkä ja kuiva, iso ja pieni
5 ½ Vee: ja nopee ja hidas ja...(jatkaa luetteloa)
Nopeasti opittu.
5½Year: mom. What is opposite?
me: well, it's..
5½Y:ou, is it like bulb and the thing you put the bulb in?
me:(thinking..in a way there is a oppo and side). You notised it well, but it's not quite like that. Opposite is like night and day, wet and dry, big and small
5½ Y: and fast and slow and...(list was continued).
Fast learning.

Nuorena nuo alkaa nykyään tytöt kiinnostamaan. Ennen lapsen syntymää, ei tullut mieleenkään, että kun kävelet viisi vuotiaan kanssa kadulla, hänen päänsä kääntyy kauniiden tyttöjen perään.

minä: kenenkäs kanssa sinä ajattelit mennä naimisiin?
5 ½ Vee: no X:n kanssa (mielipide oli heti tiedossa)
Poika miettii hetken ja kysyy sitten:
"ai tuleeko se tyttökin sinne sitten?"
minä: tulee minne????
5 ½ Vee: no sinne naimisiin.
minä: joo, tulee te menette yhtäaikaa.
me:have you allready planed who are you going to marry?
5½ Year: with X. (he knew it right a way)
He thougt a minut and asked:
"is the girl going to come too?"
me:to come where??
5½Y:to marry
me:yes, you both are going to marry together.

Hain eräänä perjantaina poikaa hoidosta. Kotimatkalla kyseli:
5½Vee: onko nyt perjantai
minä:on, eikös olekin kivaa.
5½ Vee: onko minulla huomenna vapaa päivä?
minä:on sinulla ja isillä ja minullakin. Meidän koko perheellä on vapaata koko viikonloppu. Voidaan tehdä yhdessä jotain kivaa.
5½Vee: mutta etkö sinä mene töihin viikonloppuna? Kyllä sinun pitäisi kun sinä tienaat niin paljon vähemmän rahaa kun isi. Ja me tarvitaan paljon rahaa. Kyllä sinun on pakko mennä sinne töihin sillon kun me isin kanssa ollaan vapaalla.

Jee, kotoni asuu "natsi"lapsi.
Vauvojen villatakit (bambutakit) valmistuvat hyvällä vauhdilla. Valmiina on ensimmäisen vartalo-osa ja hihat ja toisen vartalo-osa on kaula-aukon kohdalla. TEORIASSA ja laskennallisesti pitäisi olla ylihuomenna valmiit..mutta ei varmaankaan ole.
Babyes sweaters are in this condition. First one is almost ready, bodypart and sleeves are done. Second one is almost in neck part. In theory thise should be ready day after tomorrow...in theory..(probably not).

tiistaina, huhtikuuta 17, 2007

Lapsen suusta

Kävimme pääsiäisen jälkeen pojan kanssa ruokakaupassa. Nostin muutaman Mignon munan ostoskärryyn koska ovat minun ja minun miehen lemppareita (poika inhoaa niitä, häntä suorastaan puistattaa ajatuskin maistamisesta).
Poika näki, että jäljelle jäi vielä runsaasti näitä vanhempiensa herkkuja, alkoi lappamaan lisää kärryihin "äiti, näitä meidän pitää ostaa paljon jos tulee aikuisia virpomaan". ;o)

Aiemmassa postauksessa olleeseen arvailuun voipi osallistua vielä, varmaankin suljen kisan torstaihin mennessä. Siihen asti voi arvailla, mikä on "lihaspuoli". On esitetty hyvinkin brutaaleja arvailuja, muttei vielä ole tullut oikeaa vastausta. ;o) Vastaus on kyllä sen verran kaukaa haettu, että uskallan epäillä, ettei oikeaa vastausta välttämättä tulekaan. Mutta sitten arvotaan pieni palkinto kaikkien vastanneiden kesken.

EDIT:
I haven't go use to write in english, so I forgot translation. I've no idea how to explain first part in english, but last part was something like this:
earlier I asked what could "lihaspuoli" mean. (lihas=muscle, puoli=half/part)
Tips:5½ year old boy, guestions "what is this" and "how you can use it" .
Write your guess here.Linkki

maanantaina, huhtikuuta 16, 2007

Tehty ja tekeillä

Sukuun on tullut uusi jäsen. Siskon uusi mies, Pepe. Oikein mukava nuori mies, tervetuloa.
Pepe on Portugalista ja luonnollisestikaan ei vielä tunne suomalaisten tapoja ja kieltä. Eilen siskoni toi Pepen ensimmäistä kertaa "anoppilaan" Meillä ei muutenkaan kauheasti puhuta, mutta kun pitäisi puhua englanniksi -meillä on suorastaan hiljaista. Sisko ja Pepe tulivat sisään ja heitä siinä tervehdittiin ja jokainen hävisi vähin äänin omiin puuhiinsa. Ajattelin sitten ääneen (syrjemmällä), että olisi tietenkin ollut ihan fiksua edes toivottaa tervetulleeksi..johon mieheni heti hömistyneenä: "eiköhän se lentokapteeni jo lentokoneen laskeudutua sanonut". Niinpä ;o), mitä sitä suotta koko aikaa hokemaan.

Pitänee alkaa treenaamaan englannin kieltä, sitä kun on viimeksi tarvinnut vuonna 1990.

There is a new member in our family. My sister's new boyfriend, Pepe. He is very nice young man, WELCOME! Pepe is from Portugal ja naturally he dosn't know jet our habbits and language. Yesterday my sister brought him first time to see our parents. Eaven usually we don't speak so much, but when we had to speak englis...it was guite quiet there..
My sys and Pepe came in and we saluted them, after that everyone quietly disappeared to do something. I said that it could have been polited to say wellcome to him. My mate said "well, i'm sure that the captain of their plane have allready said that". Heh! What's point to say it all the time. ;o)

I know, this is soooo lousy, but I'm practising. Hopeful it's getting better some day.

Sukuun on tulossa enemmänkin väkeä; veljen vaimo odottaa kaksosia. Eikä enää varmaan kovin kauaa tarvitse odotella, toivottavasti saisivat pikkuiset vielä edes vähän kasvaa ennen kuin syntyvät.

Tälläisiä pikkuisia nuttuja on tulossa. Bambulangasta valkoiset nutut, joihin varmaankin teen fleecestä jonkinlaiset kuviot (aplikaatioina). Tehtynä on siis tämä ensimmäinen, toinen pitää vielä tehdä.

There is going to be more new persons in our family; my brothers wife is expecting twins. I maid this knitwear from bambu yarn. Probably I sew some figures from fleece. One is ready, one to go.

Näiden lisäksi olisi tarkoitus ennättää tehdä vielä toiset nutut sivillasta (villa-silkkiä)..niin, että koita Tea pidätellä vielä vähän aikaa. ;o)
Sinisestä on tahty jo vartalo-osa, hihat puuttuu. Vaaleanpunaisesta ei ole edes aloitettu.

I try to find time to knit knitwears also from thise silk-wool yarns. This yarn is so soft and nice to knit.

Lallal-lallal-lankaa

Tampereella, Tullintorin yläkerrassa oleva Pellavapuoti lopettaa!! Siellä on loput hahtuvat ja villat -50%. Nii siks mää vaa ku halavalla sai..
Näistä tulee pipoja, tumppuja ja vaippahousuja...mustasta taitaa tulla vähän jakun jatkettakin.

Taito Shopissa on kanssa lankaa ja siellä ei ole poistomyyntiä, siellä on ihan normaalilla hinnalla. Nii siks mää vaa nää ku.. Juuttilangasta tullee varmaankin laukku...tai sitten kengät? Voiko kengät neuloa/virkata? Vihehättäisi ajatus kokeilla tehdä sandaalit. Kassotaan ny..
Pirkkalangasta tulee tumppuja/sukkia tai jotain muuta. Raitasukkalangasta tulee sukkia (haa, että minä sitten olen yllätyksellinen) ;o)

Hamppulankaa olen koettanut etsiä, mutta tuloksettomasti. Kaippa sitten sitä pitää tilata täältä tai täältä tai sitten täältä. Mieluiten kuitenkin olisin ostanut sitä täältä.

HUOMIOITA ELÄMÄSTÄ:
-mieti muutama kerta, ennen kuin ostat Tamakotsin tms. lapselle. Arvaa kuka on vastuussa siitä, että se voi hyvin ja pysyy hengissä! Vinkki! vastaus ei ole "lapsi"
-työhaastattelussa kannattaa kysyä, saako sinne mennä ilmaiseksi töihin (ainakin muistavat sinun haastattelun..)
-ihmisen ikäjanalla 5-6 vuotiaan ikä ei ole kaikkein turvallisinta aikaa. Omatoimisuutta, ideoita ja toteutusmalleja löytyy huomattavasti enemmän kuin harkintakykyä.
-leipoessa ei voi/ei kannata neuloa
-kävellessä voi neuloa, mutta jos mukana on raahattava läppärisalkkua (ilman olkahihnaa) tilanne vaatii jo huomattavasti enemmän osaamista
-reiden sisään tökkäistyn puikon tekemä reikä paranee verrattain hitaasti ja kipu kestää reilun kuukauden ajan

BTW, olen saanut:
-opintopaikan
-harjoittelupaikan
-työpaikan

Palkinnoksi niille, jotka ehkä ovat lukeneet tänne asti -kilpailu.
Arvaa mitä tarkoittaa "lihaspuoli"?
Vinkit: poika, 5½v, "mitä näet kuvassa?", "mihin sitä esinettä käytetään?"

Mennen talven lumia

On niin (mukamas) kauhee kiire, ettei kerkiä millään kirjoittamaan. Tälläiset ohuet tumput tekaisin kakkosen puikoilla.

On niin ohuet, että käy hyvin esim. rukkasten alle...tai sitten pelkilteen leudommalla säällä.
Kiilat on peukaloissa, koko on lasten eikä tähän ole mitään erityistä ohjetta tarvittu. Helppoa ja mukavaa.

keskiviikkona, maaliskuuta 14, 2007

Että pääsikin käymään

Kirjoitin lankahamstereihin näin:

Onks vielä kisassa mukana jos käy näin: ;o)
On äärimmäisen kaunis sunnuntai päivä. Minä ja minun poika menemme hyvin viattomasti käymään siskon näyttelyssä Verkarannassa. Kierrämme (ihan oikeasti) näyttelyn aivan rauhassa, jonka jälkeen aulassa ollutta dia-esitystä poika haluaa katsoa kolmatta kierrosta. Eihän sitä aikuisen naisen hermot kestä vaan on kierrettävä (ihan viattomasti) sillä aikaa poistomyymälässä. Ja jos sitten sattuu niin, että kassalle jotenkin vain kummallisesti kulkeutuu 4 vyyhtiä Pirkkalankaa, niin onkos se minun vika? Kaikkihan alkoi siitä, että oli kaunis ja aurinkoinen päivä. Ja syyhän oli siskoni tai poikani...ei siis missään nimessä minun.

Ostin sitten samantien(toisella kerralla ja toisessa kaupungissa) lisää sukkalankaakin...kun nyt sattui löytymään samaa (vanhaa) erää kuin aiemmin ostettu..ja josta tekeillä olevat sukat uhkasivat jäädä kesken langan loppumisen takia.
Nii, että tälleen..En kerinnyt edes ensimmäisen viikon tuloksia raportoimaan..elämä on

keskiviikkona, helmikuuta 28, 2007

Hamstrallaa

Pitkien sukkien lähikuva. Eikö olekin hurjan mielikuvituksellinen ja luova malli ;o)

Kool aidattuja lankoja olen pyöritellyt ja ihmetellyt mitä niistä tekisin, varsinkin nuo karkeimmat on vähän "sylettäneet". Sukiksikin Retu on aika karkeaa. Niinpä tekaisin tälläisen lämmitteen pojan korokkeeseen. Painoa tällä on 125 g. Sisällä on alkuperäinen "tyyny". Grammoissa tätä alkuperäislärpäkettä ei ole, minusta kun tarkoitus on punnita neulottu osuus (periaatteen nainen nääs..).

Hamsterointia..






Aiemmassa postauksessa on livahtanut väärä kuva traktorilapasiksi...tai oikeastaan kuvassa on juuri oikeat tumput, mutta niissä ei vielä tuossa kuvassa ollut näitä traktorin kuvia.
Taisin vähän innostua tästä virkatusta traktorista. Haluaako joku siihen ohjeen? No ei se mitään, tässä se on kuitenkin

VIRKATTU TRAKTORI:
virkkaa ketjusilmukoita 15-16 kpl. Käännä työ ja virkkaa pylväs koukusta nähden kolmanteen ketjusilmukkaan. Virkkaa yksi pylväs jokaiseen ketjusilmukkaan. *Käännä työ, 2 ketjusilmukkaa ja loppu kerros pylväitä.* Toista vielä kerran *-* ja virkkaa tämän kerroksen lopuksi 20 ketjusilmukkaa. Käännä työ ja virkkaa 6. pylvääseen kiinteä silmukka (näin ketjusilmukoiden ja "rungon" väliin syntyy "lenkki"), 2 piilosilmukkaa seuraaviin pylväsiin, 10-15 ketjusilmukkaa.

Traktori on nyt virkattu ja se pitää ommella kiinni alustaansa niin, että ketjusilmukka lenkistä muodostuu kuvan kaltainen "nuppi" ja viimeiseksi virkatusta ketjusilmukkahännästä piippu. Ompele lopuksi kaksi eri kokoista nappia renkaiksi.
Halutessasi voit neulahuovuttaa hieman savua tulemaan piipusta. Langaksi käy periaatteessa mikä tahansa melko tasainen lanka ja koukku valitaan käytettävän langan mukaan.

Traktoria on helppo "modifioida" eri näköiseksi. Tässä toiset samanlaiset tumput, koko vain on huomattavasti pienempi. Malli oma, koko noin 3-4 vuotiaan, lankoina 2 eri sävyistä nallea.

Kuvan siniset lapaset isoveljestä. Ilman ohjetta tehty..eli oma malli ;o)
Nämä on tarkoitettu rukkasten alle.

maanantaina, helmikuuta 26, 2007

LH7:Sukat, tumppuja ja laukku

Edit: lisäilty luvattuja kuvia..
Pitkät ja paksut! sukat. Malli oma, levenee ylöspäin. Kuvassa "väärällä" miehellä, hänelle liian suuret. Aloitettu kärjestä, tiimalasikantapää. Helpot, mutta puuduttavat...vartta riittää ja riittää...

Lisäilen huomenissa tähän kuvia, mutten malttanut olla elvistelemättä jo nyt, että sain valmiiksi iiisot ja piiitkät sukat! Siis todellakin -molemmat! on valmiina. Ja ne on suurimmat ja pisimmät, mitä koskaan ikuna olen neulonut. Malli oma (tai sen varran kuin sukissa nyt omaa voi olla...). Lankoina 7 veikkaa ja nallea (neulottu kahdella langalla koska pyynti oli tosi paksut sukat).
Kulutus 287 g.

Huovutettu laukku on vasta huomenna menossa koneeseen. Punnitsin sen kuitenkin nyt, ennen vuorta ja vetoketjua. Kulutus 200g.
Edit: lisäsin kuvan

2det ihan perustumput, lasten kokoa. Kulutus: nalle (kaksin kertaisena) 47g, siniset isoveljet 50g.

Kulutus näissä yht. 584g
eli kaikkineen siis kokonaiskulutus tähän mennessä (948+584=) 1532g

Edelleen punnitsematta 2 pipoa ja kesken (sellaisia, jotka saattaisivat keritä kisaan mukaan) ainakin 1 pipo ja turvaistuintyynyn päällinen lapselle autoon.

Yllättävän kestäviä on bambupuikot. Eilen meni yksi bambu puikko 1 ½ cm reiteni sisään eikä edes katkennut. Reisi kärsi (ja kärsii edelleenkin) enemmän, hassusti muuten tulee veri tuollaisesta vammasta (ihan vain ajattelin kertoa jos jotakuta kiinnostaa ;o) ).

sunnuntaina, helmikuuta 18, 2007

Noro

Ostin messuilta kerän Noroa, mutta nyt en keksi mitä siitä tekis!
Onko kellään hyviä ideoita? Keriä on siis vain tuo yksi ja sen pitäis riittää työhön. Väri on vihreän-turkoosin-ruskea.

Edelleenkin etsin myös laukun ohjetta. Muistelen, että olisi voinut olla syksyllä ilmestynyt Moda tai jokin muu, ei kuitenkaan suuri käsityökerho. Laukku pitäis olla sellainen "roikkuva", ei siis suorareunainen. Jos en löydä ohjetta, pitää kehitellä itse eikä millään viitsisi.

Jostain syystä en saa poistettua kuvia...siksi aiemmassa bloggauksessa on samasta tumpusta parikin kuvaa..tarkoitus oli vain laittaa yksi kuva. Jospa vaikka joskus toimisi tuo poistomahdollisuus niin poistelen ylimääräisiä.

ei se osaa lopettaa...(3.postaus)


Tää on se setti
mi lahjaks menevä on

Pipon lanka myöskin Clinetten Sky. Malli oma, kevyesti huovutettu. Miltähän näyttäisi jos tähänkin tekisi huovuttamattoman tummanruskean resorin?

Onko kellään hyviä ideoita, miten saisi kuvattua mediaseksisesti tälläinen raidallinen booa? Minulla ei parempia ideoita. Lanka on muistaakseni Loftia ja malli ihan oma ;oD))) ei kai kukaan sentään tälläiseen ohjetta tarvitsekaan. Inhoan tehdä kaulahuiveja, ne on kerrassaan puuuuuuuuuuduttavia. Samaa riviä toistetaan uudelleen ja uudelleen ja uudelleen, plää!



 Posted by Picasa

tein niitä tumppuja sitten enemmänkin..

Edellisessä postauksessa oli kuva näistä kettu-oravista, tässä toinen.

Kummipojan pikkuveljelle, 3 Veelle lähtee tämmöiset punaiset tumput.
Lankana kaksinkertainen nalle: yksivärinen punainen + raidallinen (punasävyinen).


Nämä vihreä-ruskea tumput on myös menossa lahjaksi, tosin ihan toiseen perheeseen.
Vihreä on Colinette:n Sky:ta ja ruskea Loftia.
Malli on oma, kevyesti huovutettu ja tähän on vielä tulossa huovuttamattomat ruskeat resorit. Kiekurat on ommeltu heijastavalla langalla ja olleet myös koneessa huopumassa. Tähän settiin kuuluu myös pipo. Posted by Picasa

ostin sitten kellon ja tein muutamat tumput

On jo pitkään pitänyt päästää vanha keittiövaaka eläkkeelle koskei mittaa kovinkaan tarkasti..taitaa virhemarginaali olla joitain 50g. No eilen tein sitten Sen Suuren Siirron, että ostin uuden, elektronisen vaa'an.
Päästiin kotiin ja en malttanut edes takkia riisua kun piti päästä tutustumaan uuteen perheenjäseneen. Asetin kellon -toimii. Seuraavaksi siirryin punninta-toimintoon -ei toimi. Eli nyt minulla on uusi "näppärä" kello. PLÄÄH! Maanantaina pitää raahautua viemään takaisin.

No mutta...
olen minä jotain neulonutkin.
Kummipojan äiti laitteli viestiä, jotta neuloisinko pojille muutamat tumput. No toki. Tässä niitä.
Ensimmäisen kuvan tumput on neulottu kaksinkertaisesta nallesta (se seka-seka vihreä +harmaan vihreä). Puikot oli varmaankin 5 tai 6 (ne on tuolla pöydällä ja käytössä oli jommat kummat).

Kukaan ei pyytänyt ja lankakaan ei ollut lopussa, tein silti tälläiset kynsikkäät jotai voi käyttää tumppujen päällä lisälämpönä. Paremmin käy jonkin muun värisiin tumppuihin kuin noihin yllä oleviin..ihan siksi, että näkyy paremmin päällekkäisyys.

Näistä tykkäisi minun 5 Veenikin!
Kuva on Ziinan blogista, itse tumput tein omasta päästä (lue: en viitsinyt heti nousta katsomaan ohjetta vaan aloitin ensin tekemällä resorin ja katsoin sitten vasta ohjetta).

Henk.koht. minusta nämä on tosi rumat, mutta pääasiahan on, että on poikien mieleinen..ei tälläisen tädin tarvitsekaan ymmärtää.
EDIT: luin tätä jälkikäteen ja huomasin, että tämän voi ymmärtää ihan väärin päin. Siis kyse on työn toteutuksesta, ei mallista. En koe onnistuneeni näiden kanssa. Väriyhdistelmä on liian raju (melkein neonkeltaista ja mustaa)..tai ehken vain pidä tuosta keltaisesta. Seuraavat lepakko-jutut teen hillityimmin kontrastein.
Näistä piti tulla kettu-tumput, mutta taitaa enemmän näyttää oravalta.
Topp't Tå:n oranssia lankaa yksinkertaisena ja ruskeaa vuosikerta nallea kaksinkertaisena. Malli oma ja puikot joko 5 tai 6 (todennäköisimmin 6). En ole pitänyt tapoinani laskeskella etukäteen langan riittävyyksiä ja nytkin säkällä oranssia lankaa jäi noin 20cm. Aika optimaalista.

Kulutetut grammat laitan tuonne sivupalkkiin.
Lankahamsterikuu on tähän mennessä ainakin mennyt perin kivuttomasti. Eilen kirppiksillä olisi ollut lankaa pussitolkulla tarjolla, muttei tullut ollenkaan kiusausta ostaa. No okei, myönnetään että ne oli keinokuitusekoitteita...tai sitten vaalean lilan värisiä (inhoan vaaleaa lilaa..tai vähän kaikkia liloja).

Työkuviot entisellään, toistaiseksi. Posted by Picasa