tiistaina, kesäkuuta 12, 2007

Blogien vaikutus kulutustottumuksiin

Kukaan ei tiedä tarkasti paljonko maailmassa on blogeja, edes Suomen blogimäärää ei osata muuta kuin arvailla. Jotain suuntaa antaa esimerkiksi yksi blogihakemisto Blogilista, johon kuuluu 9995 suomalaista tai suomalaisiin aiheisiin liittyvää blogia. On arvioitu, että Blogilistaan kirjautuneena on (korkeintaan??) noin 10% suomalaisten/suomalaisista blogeista. Wikipedia määrittää blogin näin: ” Blogi on verkkosivu tai -sivusto, johon yksi tai useampi kirjoittaja kirjoittaa enemmän tai vähemmän säännöllisesti niin, että uudet tekstit ovat helposti löydettävissä (yleensä sivun yläreunassa) ja niin että vanhat tekstit säilyvät luettavina ja muuttamattomina uusista teksteistä huolimatta. Tiedon esityksessä blogeille tunnusomaista – "normaaleihin" www-sivuihin verrattuna – on ajan, linkityksen ja henkilökohtaisen näkökulman painotus. Blogia pidetään usein synonyyminä nettipäiväkirjalle. Toisaalta nettipäiväkirjat ovat varsinaisia blogeja vanhempi ilmiö.”
Blogien määritteleminen ”nettipäiväkirjoiksi” on kuitenkin harhaanjohtavaa sillä blogi voi olla myös informatiivinen ja käsitellä jotain tiettyä aihealuetta sitoutumatta lainkaan aikaan kuten päiväkirjoilla on tapana. Blogi on kirjoittajansa tai kirjoittajiensa näköinen, internetissä julkaistu kirjoitus tai muu tallenne (esim. valokuvat ja videot). Se voi kyllä olla myös päiväkirjan tapaan ylläpidettävä. Samaan blogiin voi kirjoittaa joko yksi tai useampi henkilö jolloin jokainen blogin jäsen voi kirjoittaa omia tekstejään yhteiseen blogiin. Blogien seuraamisen apuna ovat erilaiset blogihakemistot, jotka näyttävät suosikkilistoillaan kulloisenkin sisään kirjautuneen henkilön itse valitseman listan blogeista päivittymisen eli sen, että listalla olevaa blogia on (päivitetty) täydennetty/uusittu. Varsinkin joidenkin aihealueiden blogeja seurataan tarkasti aina niiden päivittyessä.

Menestyäkseen jokainen yritys tarvitsee mainontaa. Kohderyhmänsä tavoittaminen ja ”koskettaminen” voi kuitenkin olla sekä vaikeaa että kallista. Tästä syystä on ymmärrettävää, että yrittäjät pyrkivät etsimään uusia tapoja ja kanavia markkinoida tuotteitaan ja palveluitaan. Sanotaan, että tehokkain mainos on tyytyväinen asiakas. Miten yritys voisi hyötyä tyytyväisestä asiakkaastaan enemmän? Tietenkin siten, että tämä Tyytyväinen Asiakas kertoo muillekin (Mouth to mouth, suusta suuhun) tuotteen/palvelun erinomaisuudesta ja näin vakuuttaa muutkin siitä, että tuote tai palvelu kannattaa ostaa. Onhan hän ”puolueeton” toisin kuin yrityksen tekemä mainos, jonka tarkoituskin on myydä tuotetta.
Tämän ovat varmastikin oivaltaneet ensimmäiset flogien tekijät. Flogi/flog, eli ”fake blog” on yritysten omaan markkinointiinsa käyttämä ”huijausblogi”. Tuotteesta tai yrityksestä siis kirjoitetaan muka-kuluttajana ja toivotaan, että näin saataisiin verkossa hyvää näkyvyyttä. Suomen laki määrittää melko tarkat rajat mainonnalle, piilomainonta on kiellettyä ja täten Suomassa ei pitäisi olla flogeja. Flogien löytäminen blogipaljoudesta on kuitenkin äärimmäisen vaikeaa ellei mahdotonta. Monessa blogissa mainitaan tuotteita ja yrityksiä nimeltä ja joissain tehdään jopa niiden vertailuja. Nämä eivät kuitenkaan ole flogeja vaan blogin pitäjän omia kiinnostuksen kohteita, joista hän haluaa kertoa muille. Onko osa näistä blogeista oikeasti flogeja? Sitä en oikein usko vaikkakin jokin yritys saattaa kirjoittelusta hyötyä (tai kärsiä).
USA:ssakin –tuossa mainonnan kultamaassa- on alettu heräilemään tälläisen mainonnan epäeettisyyteen. Kuluttajablogi Consumerist pyrkii vaikuttamaan asiaan valitsemalla vuoden flogin. Esimerkiksi vuonna 2006 valittiin vuoden flogiksi Sonyn PSP-blogi, jossa oli (muka) nuoria pelaajia jotka toivoivat kovasti saavansa Sony PSP:n joululahjaksi ja muutoinkin ylistivät konetta.

Tämän kaltaisessa markkinoinnissa on eittämättä puolensa, mutta sen paljastuttua voi yrityksen maine olla mennyttä. Uskottavuudelta tälläiset ”temput” vievät tehokkaasti pohjan ja saattaa viedä vuosia ansaita tuo luottamus (ja uskottavuus) takaisin. On myös mahdollista ettei virhe enää olekaan korjattavissa vaan kuluttajat ”äänestävät jaloillaan” tai nykyään voisi sanoa että ”äänestävät hiirellään”.

Flogien lisäksi monessa blogissa käsitellään tuotteita ihan niiden oikealla nimellä ja mahdollisesti vertaillaan näiden tuotteiden ominaisuuksia vastaviin muihin tuotteisiin. Yritys ei ole kuitenkaan pyytänyt kirjoittajaa kirjoittamaan tuotteestaan eikä blogin kirjoittaja hyödy (tai tavoittele hyötyä) kirjoittamastaan. Tälläinen voi kuitenkin olla sellainen seikka, joka ohjaa muita kuluttajia joko ostamaan tai olemaan ostamatta tuotetta. Varsinkin ns. mielipidejohtajien kirjoittama teksti vaikuttaa ehkä suurestikin ”blogiyleisön” ostokäyttäytymiseen. Kirjoittaja voi siis kirjoittaa tuotteesta myös negatiiviseen sävyyn, jolloin tuotteen ostajia saattaa karsiutua jo kotonaan, näytön ääressä.

Itse pidän neule-aiheista blogia ja seuraan muiden neuleblogeja. Finnish Knit Blogs luetteloi suomalaisia neuleblogeja ja sen mukaan Blogilistalle rekisteröityjä neuleaiheisia blogeja on noin 600 kpl. Neuleblogilaiset ovat mielestäni hyvinkin alttiita aiheeseen liittyvien tuotteiden markkinoinneille. Esimerkiksi otettakoon Kool Aid –juomajauhe, jolla voi värjätä villalankoja. Ensin aiheesta kirjoitti yksi, pian kirjoittajia ja kokeilleita oli enemmän ja enemmän. Jauhetta on vaikea saada Suomesta ja monessa blogissa oli/on suoria linkkejä osto/tilaus paikkoihin.
Kysyin sähköpostitse Jari Mäki Oy:sta (myy kool aideja Suomessa) mikä on heidän kantansa siihen, minkä verran blogikirjoituksilla on ollu vaikutusta kool aidin myyntiin. Tässä vastaus:

Mielenkiintoinen kysymys . Kerron koko tarinan.

Noin puolitoista vuottta sitten eräs Kool Aideihin hurahtanut lähiseudulta oleva henkilö otti yhtettä , että voisimmeko saada Kool Aideja. Asia oli itselleni melko uusi .Olin nähnyt kyllä kyseisiä mehuja ,mutta en sen kummemmin niihin ollut huomioita kohdistanut.
Olimme sitten pian Usan reissulla ja tutustuin asiaan ja hankin pienen erän eri värisiä Kool Aideja ,kun olin hänelle luvannut.Palattuani reissulta, ilmoitin että niitä on nyt saatavana. Hän kävi samana päivänä hakemassa ja oli tyytyväinen.
Tämä tyytyväinen asiakas oli laittanut johonkin blogiinsa tiedon ,mistä Kool Aideja on saatavana. Sen jälkeen tuli yllättävästi kyselyjä ja tilauksia .Tieto on mennyt asian harrastajien kesken .Olen hankkinut monipuolisemman valikoiman ja lisännyt varaston määrää . Olen myös luonut ennakkomaksusysteemin asiakaspalautteen perusteella. Useimmat asiakkaat maksavat mieluummin ennakkoon tilille kuin korkeita postiennakkomaksuja.
Myös muutamia jälleenmyyjiä on tullut kuvioon. Myös kouluille on myyty opetuskäyttöön Kool Aideja (ihan varmasti on esim yläasteen käsityöhön mielenkiintoinen uutuus ja lisää nuorten kiinnostusta neuleiden valmistamiseen).
Eli kyllä juuri tämän Kool Aidin kohdalla blogien kirjoittelulla on ollut suuri merkitys Toki pitää itse myyjänä huolehtia asiakkaistaan niin että blogeissa kirjoitetaan positiivisesti tai missä tahansa.Jos palvelisin yhdenkin asiakkaan huonosti ,voit varmasti arvata että myös se tieto viedään blogiin...
Olen itse laittanut mainoksen ainoastaan omalle nettisivulle.Blogit ovat hoitaneet oikeastaan koko mainostamisen.
Määrällisesti olen Kool Aideja myynyt tuhansia pusseja ,mutta liikevaihdollisesti sen on pieni osuus toiminnastamme. Itse olen pitänyt tämän mielenkiintoisena lisänä ja tuo uutta erilaista asiakaskuntaa yritykseemme. Ja ennenkaikkea kool aid -tyypit ovat poikkeuksetta mukavia ihmisiä/asiakkaita .
Ainut ongelma on Kool Aidien toimitus.Usassa toimittajallamme ei aina ole saatavilla kaikkia värejä ja nytkin esim siniset ovat loppu ja olen yrittänyt saada niitä epätoivoisesti.Tämän takia ilmoitan aina tuoreeltaan varastossa olevat väri/maut.

Katariina Tallgren-Mäki


Ilman, että olisin itse lukenut ja nähnyt kuvia blogeissa, en olisi koskaan tullut kokeilleeksi kool aidilla värjäämistä. Kool aidia ostin Jari Mäeltä Koskenkorvalta ja tilasin Englannistakin satsin.

Olen myös jättänyt jotain ostamatta luettuani/nähtyäni kuvia blogeissa. Esimerkkinä voisi olla vaikkapa ”pätkärääkätty”lanka, joka kerällä näyttää ihanalta, mutta valmiina tuotteena todella levottomalta. Ei tarvinnut itse ostaa lankaa, neuloa siitä tuotetta ja huomata vasta sitten miten kamalan näköistä jälkeä siitä tulee. Hyvästä tai huonosta palvelusta kerrotaan myöskin herkästi blogeissa ihan samanlailla kuin esim. jonkin lankakaupan poikkeavan hyvästä tuotevalikoimasta.

MediaCom Online Research:in tekemän tutkimuksen mukaan lähes 90 % vastaajista (otanta 1050 henkeä, ikäjakauma 15-54 vuotta)oli lukenut tai kommentoinut keskustelupalstalla. Tämän vaikutuksen olen myöskin saanut kokea omakohtaisesti. Ostin erän heijastavaa lankaa, jonka myyntierä (ja hinta) oli niin suuri, että myin osan langasta pois. En mainostanut lankaa missään, mutta kuvailin lankaa ja sen ominaisuuksia blogissani ja tein www-sivun jossa oli kuvia ko. langasta. En kuitenkaan edes vihjannut, että voisin myydä lankaa. Pian muutama henkilö otti minuun yhteyttä ja kyseli voisivatko ostaa lankaa. Myin heille muutamia metrejä ja pian huomasin, että eräällä keskustelupalstalla joku oli kysellyt onko olemassa jossain heijastavaa lankaa. Kyselyyn oli joku vastannut että on olemassa ja laittanut vielä viestiinsä sivujeni- ja blogini osoitteet. Kohta oli sähköposti täynnä langan ostajia.

Blogien merkitystä markkinoinnissa ei voi vähätellä vaikkakin niiden käyttämisessä (ainakaan ainoana) markkinointikanavana saattaa olla yritykselle liian suuri riski. On kuitenkin jotain sellaisia tuotteita, joiden markkinointiin tälläinen sopii (esimerkkinä edellä mainittu Kool aid-jauhe). Tuotteet, joiden tuottomahdollisuudet ovat melkorajalliset (esim. halpa myyntihinta ja/tai suppea asiakaskunta) sopivat parhaiten markkinoitavaksi suusta suuhun –menetelmällä.Tuskin esim. Volvo uskaltaisi jättää automerkkinsä markkinoinnin pelkästään blogikirjoittelun varaan.

Lähteitä:
Blogit ohjaavat kuluttajien ostokäyttäytymistä-artikkeli
Mediaviikko

On suosittelua ja suosittelua
Digikko

Olli, sinä olit tähti
Talouselämä

Flogit floppaavat
Blogit ja blogaaminen, Kulutusta, Nettiä ja webiä, Mainontaa & markkinaa
Mari Koo - Blogeja, kulutusta ja jatko-opiskelua


Yritykset kehuvat omia tuotteitaan valeblogeissa
Helsingin Sanomat

Linkkejä:
Finnish Knit Blogs

Kuluttaja blogi Consumerist

Blogilista

Jari Mäki Oy

Mainontaa arvostelevia tai muutoin esitteleviä blogeja mm.:
http://arvoposti.blogspot.com/
http://eviablogger.blogspot.com/
http://blogikirja.blogspot.com/
http://www.markopolojarvi.com/
lisää linkkejä esim.: http://www.blogilista.fi/hakemisto/markkinointi

Digikko

WOM:ia käsittelevä blogi http://antti.vilpponen.net/category/word-of-mouth/ (englannin kielinen)

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiintoinen postaus. Täytyykin lukea myöhemmin uudestaan, sillä tämä sain minut pohtivaiselle päälle. Kiitos!

Villasatu kirjoitti...

onks tämä sun lopputyö? Hyvää tekstiä, monipuolisesti pohdittu asia, valotat tyylikkäästi esimerkeillä. Lisäksi se laittoi minutkin ajattelemaan. Onneksi olkoon! Ja kiva kun jaoit sen meidän kanssamme, kiitos :-)

Raisa kirjoitti...

Mielenkiintoinen postaus tosiaan! Täytyypä käydä lukemassa noita lähdetekstejäkin.

Anonyymi kirjoitti...

Kiinnostava tuo Kool Aid -esimerkki. Itse en ole käsityöblogeja seurannut, mutta en yhtään epäile, etteikö aktiiviharrastajien blogien kautta leviäisi tietoa uusista, kiinnostavista tuotteista laajemminkin.

Ja Kulutusjuhla-blogistamme saamieni kokemusten perusteellakin on varsin selvää, että blogitekstit vaikuttavat omalta osaltaan ostoksiin, erityisesti esimerkiksi ekologisten tuotteiden (kuten pesupähkinät) kohdalla, joita ei muuten suuremmin markkinoida.

kuka lie kirjoitti...

;o)
Hauskaa!!Ajattelin (olin oikeastaan ihan varma) ettei kukaan jaksa lukea (blogien ikävä puoli kun on se, että ihmiset ei niitä yleensä jaksa lukea, katsellaan vain kuvat). Ompa kivaa (kirjottaa joka toinen sana sulkeisiin) ;o)

Kiitos mielenkiinnosta!!!
Kyseessä ei ole päättötyö vaan yhden etätehtävän yhden kysymyksen vastaus. Blogiin laitoin hetken päähänpistona.

mari koo; itseasiassa neuleblogit ja ekoblogit ei välttämättä ole kovinkaan erilaisia; molemmissa ihmiset on "vihkiytyneet" jollekin asialle. Monet neulojat ovat kiinnostuneita ekologisista asioista ihan jo sen(kin) takia, että luonnontuotteista löytyy parhaiten luonnonmateriaaleille käyviä pesuaineita.

Aivan! Pesupähkinät (tai kuukupit) tosiaankin olisi hyvin käyneet esimerkiksi! Kuulinkin niistä ensimmäisen kerran netissä..tosin keskustelupalstalla (yahoo groupsissa).

Toivottavasti et pahastunut kun käytin lähdetietona sivuasi/sivujanne!

Anonyymi kirjoitti...

Jep, mitkä tahansa harrastamiseen tai kiinnostuksen kohteisiin liittyvät blogit (kokkaus, teknologia, muoti, sisustaminen, kirjallisuus, media jne) toimivat varmasti melko samalla tavoin tässä suosittelumielessä: asiasta kiinnostuneet bongaavat uusia tuulia ennen kuin ne nousevat laajempaan tietoisuuteen.

Ja tietysti blogiani saa käyttää lähteenä, sehän on vain imartelevaa :)

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiintoinen postaus, mukavaa, kun olit sen tänne pläjäyttänyt nähtäville.
Tämä blogimaailma on monta monessa, monet vertaavat entiseen kyläyhteisöön "kahville poikkeamisena", on virtuaalista ompeluseuraa jne.
Myös tämä "puskaradio"-versio eri tuotteiden testauksessa on varsin kätevä ja mielenkiintoinen ilmiö.

Kuten itsekin totesit, joitakin tuotteita on tullut hankittua, kun niistä on lukenut blogeissa. Toisaalta ainakin itse olen säästynyt myös joidenkin tuotteiden hankinnalta luettuani (ja nähtyäni kuvia) niistä blogeissa. Esim. Kool Aidia en ole kokeillut, mutta elintarvikevärejä kylläkin. Joitakin kirjavihjeitä olen tutkaillut lainaamalla niitä ensin kirjastosta ja sitten todennut, etten tarvitse ko. teosta omassa hyllyssäni.

Onneksi tämä meidän puskaradio toimii kohtuullisen monipuolisena testaajana, kun ei ihan kaikkea tarvitse itse kokeilla nähdäkseen, mitä niissä on sisällä.

Lape kirjoitti...

Taitaa olla täyttä asiaa nm. joka juuri "ohikulkumatkalla" käväsi Tapion kaupassa, on ostanut juomajauheita, ja levittänyt ruusupuikko- ja ebenpuupuikkomaniaa...

Minäkin luin jostain että olit myynyt sitä heijastavaa lankaa... kyllä tämä blogimaailma on kaikenlaista houkutusta...

Tämä on nykyajan puskaradio! Hyvässä ja pahassa...