maanantaina, kesäkuuta 26, 2006

Kaksi toivomusta

Käytiin juhannuspäivänä Muumimaailmassa..
Siellä on sellainen toivomuskaivo, jonne voi heittää kolikoita (menee hyväntekeväisyyteen). Annoin 4½ Veelle kaksi kolikkoa ja ohjeet kuinka toimia. "Heität kolikon kaivoon ja sitten saat toivoa jotain. Mutta älä sano sitä toivomusta ääneen, mietit vain mielessäsi kun heität."
Poika meni rahojen kanssa ja tuli myhäillen takaisin. En malttanut olla kyselemättä mitä toivoi. Vastasi:
" no ensin mä toivoin että tää Muumimaa olis pitempään auki" (me jouduttiin lähtemään vähän "kesken" pois kun sulkivat) "ja sitten toisella lahalla mää toivoin, että kaikki muuttuisi takaisin ennalleen."
Heh! Eli nyt meillä on sitten Muumimaailman aukioloajat edelleen samat kuin aiemminkin, vaikka hetken pienen oli avoinna pidempään ;o)

Reissu oli muuten ihan kiva, mutta pitää antaa Muumimaahan palautetta siitä, että jos maa on avoinna klo 18 asti, olis tosi kiva jos myös kaikki kohteet olisivat auki siihen kuuteen. Joskus viiden jälkeen jo rupesivat sulkemaan paikkoja. Vähän kurjaa oli selitellä lapselle ettei saadakaan lättyjä, jotka luvattiin lopuksi. 4½ Vee olisi halunnut het aluksi käydä lättytehtaalla, mutta sanoin että käydään sitten vähän myöhemmin kunhan on kierretty muut kohteet. Lupasinpa vielä, että ihan varmasti keritään (kun oletin, että on auki siihen kuuteen asti).

Naantali on muuten TODELLA kaunis ja idyllinen kesäkaupunki! Kivan lappoisa tunnelma ja aurinko paistaa aina (on paistanut ainakin aina kun olen käynyt -3 kertaa..).

ARVONTA EDELLEEN KÄYNNISSÄ, MUKAAN ENNÄTTÄÄ VIELÄ (kroolaa alaspäin, löydät arvonta-viestin) !

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Moikka täältä Jkylän suunnalta. Poika 1,5 vee on käsitellyt mun puhelinta ja yllättäen sim kortti meni epäkuntoon ja vei mukanaan jokaikisen numeron. Tietenkään en ollut siirtänyt numeroita puhelimen muistiin.. Joten viitsitkö laittaa mulle sun numeron.
Täytyy rientää koska kyseinen vesseli jo jo dvd soittimen kimpussa..

Sande