perjantaina, syyskuuta 15, 2006

Koolia!

Tää blogger on ihan hassu! Päivittelee suosikeita huvikseen, mun blogin päivityksiä ei näytä kuintekaan ja sitten näitten kuvien kanssa saa aina vähän kikkailla.

Kehuista ilahtuneena esittelen lisää värjättyjä lankoja. Tuo vasemmassa yläkulmassa oleva oranssi-keltainen lanka oli alunperin jotain epämääräisen vaalea Nallea. En sillon jaksanut laittaa ko. lankaa vyyhdelle, niinpä värjäsin sen keränä. Elikkä kastoin kerän toisen pään väriin, annoin "kiehua" aikansa ja sitten tiputin koko kerän liemeen ja jatkoin keittämistä. Odotan innolla sitä, että kerkiän neulomaan.
Vaalean vihreät langat on samoja, joita näkyi vähän aikaa sitten kuvissani. Tässä vain on kerittynä. Tuo alempi on muotoutumassa sukiksi ja tulee tosi nätti!! (vaikka itse sanonkin) Vihreistä pitää varmaankin tehdä raitaa jonkun toisen värin kanssa jotta riittää kokonaisiksi sukiksi. Nämä kaikki on värjätty elintarvikeväreillä. Oikea yläkulma ja vasen alakulma ovat ainoat muun kuin valkoisen väriset.


LAngat oli penkillä parijonossa...eli kuvassa 2 näkyy samoja lankoja kuin kuvassa 1.
Punaiset kerät on ex.beigejä merino Wooleja. Värjätty kool aideilla. Turkoosi-punainen kerä on myöskin merino Woolia, mutta alkuperäisenä värinä oli kai kirkas valkoinen. Näistä tullee tumppuja tms. tai sitten pipoja. Saas kattoo ny.

Isoin punasävyinen lanka on villasilkkiä ja se on värjätty kool aideilla ( upottamalla).
Myöskin kaksi seuraavaan on koolattuja, mutten nyt muista mitä lankaa olikaan...nallea tai seiskaa varmaankin, pohjavärinä varmaankin valkoinen.


Viimeisenä lymyilee kummallisen värinen lanka, joka taitaa olla harmaata erämiestä.

Värjättyjä lankoja on kuivumassa melkoinen määrä, miten voi villa kuivua näin kamalan hitaasti (vai oliskinko malttamaton?).

Tulossa on ainakin 3 vyyhtiä RUMASUKKALANKAA!! Jee! Tunteeko joku nyt sydämessään hurjan halun ostaa? KirsiÄr?
;o)

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kauniita värejä! Etenkin nuo vaaleanvihreät näyttävät herkullisilta :-)